Paha Pattaya

Kun Siem Reapista ei paassyt jarkevasti suoraan etelaan, lahdimme Pattayalle, joka on ainut paikka, josta on helppo jatkaa eteenpain. Matka sujui hyvin ensin taksilla. Cambodzan ja Thaimaan rajasekoilujen jalkeen matka jatkui pikkubussilla. Tie oli hyvakuntoista, mutta kuljettajan nopea kaasujalka aiheutti vaarallisia ohitustilanteita aina pelkokertoimiin asti. Hyvin naille kaksikaistaisille ajovaylille mahtuu kolmekin autoa rinnakkain.

Viimeksi olimme Pattayalla 20 vuotta sitten ja ainut asia, mika ei ole muuttunut taalla on se, etta baareissa on paljon tateja, kuten Simo silloin havaitsi. Paljon on rakennettu lisaa ja vielakin rakennetaan, mutta kun ihmiset on suolattu rantaan vieri viereen ei se meista lomailun kriteereja tayta. Mutta ompahan nyt nahty tamakin paratiisi ja tiedamme mihin ainakaan ei tarvitse enaa tulla.

Jotkut vanhat herrat tuntuvat olevan tyytyvaisia taalla oloonsa mikali yleensa tajuavat missa ovat. Eraskin herrasmies kopotteli keppi kadessa huohottaen mielitiettynsa perassa kohti rantaa, vaikka mielestani olisi ollut parempi investoida toiseen keppiin tai perati rollaattoriin. Aurinko kylla paistaa komeasti ja monet vanhat pariskunnat kopottelevat aamuisin kohti roskia ja muovipusseja killuvaa beachia, vaikka rusketus riittaisi varmasti jo pariinkin ihosyopaan.

Vaatturit taalla tekevat mittatilausmekkoja sopivaan hintaan ja kun ne on saatu valmiiksi jatkuu meidan matka valjemmille rannoille. Ritankin kunto alkaa olla jo kohdallaan ja ruokakin maistuu joten viela pitaa vahan seikkailla ja katsella moalimmaa.

Enaa kaksi viikkoa kuljeksivat
Rita ja Matu