Tämä blogi kertoo kahden matkustajan tarinaa

Matkanteko voi antaa enemmän kuin määränpää. Koti on maailman paras paikka mutta se totuus on välillä käytävä katsomassa maailman aidan takaa ja sen aiomme tehdä.
Rita ja Matu.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Siem Reap

Meidan piti lahtea laivalla Siem Reapiin, mutta laiturin vieressa ei nakynyt minkaanlaista laivaa. Koska vesi oli alhaalla, matala ja kapea vene ei nakynyt ennenkuin menimme aivan laiturin reunalle. Reppumme heitettiin tylysti perakannelle ja me menimme metrin korkuisesta ovesta hyttiin jossa oli molemmilla laidoilla 2 penkkia vierekkain ja 15 perakkain. Penkkien vali oli niin pieni, etta minun toinen polveni oli kaytavalla ja toinen edessa olevien penkkien valissa. Jotenkin siina oli kuitenkin helppo istua ja kun dieselit kaynnistyivat aanekkaasti, lahdimme kovaa vauhtia kohti uusia seikkailuita.

Kapealla joella kuski vaisteli kalastajia ja muita joen kulkijoita. Puolet veneen sadasta matkustajasta istui kaarevalla kannellaulkona matalan kaiteen takana ja kiljaisivat kovasti, kun vene kallistui voimakkaasti nopeiden ohjausliikkeiden seurauksena. Kun oli kuljettu nelisen tuntia aukesi jarvi ja kuski hiljensi vauhtia ja kohta oltiin karilla. Ilmeisesti virta muuttaa vaylan paikkaa ja kun merkkeja ei ole, niin ulkomuististalaiva ajautui vahan sivuun. Pitkilla bambusauvoilla apumiehet etsivat syvempaa kohtaa ja tyonsivat laivan keulan siihen suuntaan. Kapteeni pani koneet taysille ja musta savu tuprusi pakoputkista kun vene irtosi taristen karilta. Viela myohemminkin pohja rapisi kun vene ajautui sivuun vaylalta isolla selalla.


Kuuden tunnin hikoilun jalkeen saavuimme rantaan, jossa ei ollut lainkaan laituria, vaan leveata lankkua myoten taiteiltiin maihin. Suuri lauma tuk-tuk-kuskeja oli kyytia karkkymassa ja pienia kerjalaisia pyori ymparilla. Meita onneksi oltiin vastassa ja selvisimme ruuhkasta hyvin. Matka kuskin suosittelemaan hotelliin meni hyvin, vaikka vauhti valilla pelottikin.


Hotelli on komea entinen ministerion rakennus, jossa toimiva hotelli oli avattu kuukausi sitten. Kaikki on uutta, eika henkilokunta osaa viela kaikkia temppuja, mutta yritys on kova ja hymy herkassa.


Seuraavana aamuna lahdimme tutustumaan Angkor Watiin, joka on kasittamattoman upea paikka keskella viidakkoa. Noin tuhat vuotta sitten rakennettuja palatseja on satojen neliokilometrien alueella paljon, joista Angkor Wat lienee kuuluisin. Jokainen kivi sopii vieressa oleviin ja kaikki nakyvat pinnat on koristeltu laajalti veistoksin ja kaiverruksin. Tallaiset tuhatvuotiaat taideteokset ilkkuvat taalla viidakon kuumuudessa ja kosteudessa nykypaivan rakentajille, joiden rakennukset eivat kesta edes ihmisen elinikaa.


Kuumuus ja Ritan vielakin heikko olo ajoi meidat neljan tunnin kavelyn jalkeen hotelliin. Kumma miten pieni vatsatauti horjuttaa topakkaakin tyttoa.


Seuraavana paivana katselimme lisaa raunioita joita taalla riittaa. Joskus on hallitsijoilla ollut tarmoa ja rahaa rakentaa meille kasittamattomia palatseja lepyttaakseen jumalia.
Palatessamme kierrokselta muuten hyva oppaamme ja kuskimme arvioi nopeuden vaarin ja onneksemme muutoin tyhjassa risteyksessa jarrutti liian akkia, jolloin mopo kaatui ja perakarry jossa me istuimme meni hanen ja mopon paalle. Kuskin jalka jai puristuksiin mopon ja perakarryn valiin, jalkaan varmasti sattui mutta ei han sita myontanyt. Mopo nostettiin pystyyn ja tarkastettiin jarrut ja ohjaus ja matka jatkui, tosin paljon rauhallisemmin. Illalla naimme viela hanta ja han oli kaynyt niksauttajalla oikomassa selkaansa johon osui mopon satulalla oleva perakarryn kiinnitys tappi.

Sunnuntaina oli lepopaiva ja makailimme vain hotellin altaalla ja kerasimme voimia tuleviin seikkailuihin. Kun lampotila oli korkeimmillaan 42.4 Celciusta saattoi olla hyva, etta juuri tanaan on huilipaiva. Illalla tullessani suihkusta ei vessan ovi auennut, vaan lukon nuppi kylla pyori mutta lukon kieli ei liikkunut. Rita haki respasta apua ja parhaimmillaan 15 miesta hotellin johtajat mukaan lukien olivat paikalla ihmettelemassa lukkoa. Kun paikalle saatiin riittavan iso vasara ja taltta, lukko irtosi ja mina paasin ulos vankilasta. Maailmalla tapahtuu.

Kaikesta huolimatta seikkailu jatkuu aamulla !

Terveisin karilta, mopokolarista ja WC:sta selvinneet

Matu ja Rita

Mita huomenna tapahtuu, se kerrotaan kun itse tiedetaan.

5 kommenttia:

anni-ilona kirjoitti...

Melkoisia seikkailuja teidän viidakkokirjassa. En kyllä malta odottaa, että näemme valokuvia!

Toivottavasti mopot ei enää karkaile käsistä ja pääsette ehjin nahoin eteenpäin.

Isille nimpparionnittelut tiistaisen 24.2. nimipäivän johdosta!

-a-

Kirsi kirjoitti...

Täältä myös hyvää nimipäivää Matulle 24.2. ja Ritalle yhä parempaa vointia. - Laskiaisena turva kelkassa! :)

Taina kirjoitti...

Ja täältä melkein Venäjältäkin nimipäiväonnittelut Matille!

Mahotonta, minkälaisia menoa teillä on ollut. Sivullista lukijaa melkein hirvittää.

Koettakaahan voida hyvästi!

Huimia loppumatkan seikkailuja kuitenkin! :)

Tupu kirjoitti...

Hojo-hojo täältä hankien keskeltä ja möyöhästyneet onnittelut Matille. Eilen minulla oli niin kiire päivä lomalaisten kanssa, että blogit oli ihan unohduksissa. Teidän reissusta saisi varmaan kilpailijan "Pelkokertoimelle" tai mikä se seikkailuohjelma TV:ssä on. Kyllä kai mopokuskilla suojakypärä oli päässä! Lämmintä tuntuu riittävän, toivottavasti Ritan olo on jo kohentunut että ei enää käy viskaamaan. Uusia seikkailuja odotellen ja hyvää matkaa edelleen toivottaen Tupu ja Repe.

Jaana kirjoitti...

Paljon tervehtymisterveisiä Ritalle ja muutaman päivän myöhästyneet nimpparionnet Matille!

Teillä olisi pitänyt olla videokamera mukana, niin olisitte matkallanne voineet tehdä "Madventures hieman kypsemmille" version ohjelmasta. Kun tuntuu teille tapahtuva yhtä sun toista...

Kiitos kun jaksatte kirjoitella iloksemme usein. Hyvää matkaa edelleen vähitellen tänne kotomaahan päin, jossa ainakin tällä hetkellä on mukava pikku pakkanen ja luntakin riittävästi (jopa Helsingissä).

terkuin Jaana & co