Cairnsissa lepailimme muutaman paivan hikoillen kosteassa ja kuumassa saassa. Teimme pari mielenkiintoista retkea Cairnsin ulkopuolelle. Nousimme n.100 vuotta vanhalla junalla vuoren rinnetta useita kymmenia kilometreja. Junasta siirryimme hienoon vanhaan kylaan, jonka tunnelma vei meidat vuosien taa. Sitten oli aika siirtya taivaalle eli vaijeriradan condoleihin, jotka kuljettivat meita lahes 10 km. viidakon rotkojen yli. Reissu kesti koko paivan ja jannittavaa seka upeaa oli matkanteko.
Seuraavana paivana aikaisin aamulla meidat noudettiin satamaan. Iso katamaraani lahti kohti Green Islandia, joka on etelaisen valliriutan lahimpia saaria. Saari on syntynyt siten, etta ensin linnut saapuivat luodolle lepaamaan. Naiden jatokset ruokkivat maata ja ennenpitkaa linnut jo pesivat saarella, maa voimistui entisestaan vuosituhansien aikana. Nyt saarella on tihea sademetsa ja arvokas linnusto. Kavimme riutalla lasipohjaveneilla seka sukellusveneessa ihailemassa veden alaista elamaa, joka on varikasta seka kasvustoltaan etta kalastoltaan.
Keskiviikkoiltana lensimme Cairnsista 3 tunnissa tanne Sydneyyn. Paluumatka oli himppasen lyhyempi kuin menomatka, joka kesti yli 2 viikkoa. Taalla saa on erittain lammin, mutta Melbournea kurittavat yli 40 asteen helteet seka matsapalot, jotka ovat sotkeneet koko alueen elaman. Lahes tuhat ha on tulessa, liikenne ja sahkot osittain poikki, eipa naurata.
Sydneyssa olemme kayneet sellaisissa paikoissa, jotka jaivat nakematta ensimmaisella kerralla. Kaytiin suuren suuressa merimuseossa, jossa mm. vierailimme sotalaivassa, sukellusveneessa seka Captain Cookin komeassa purjealuksessa. Nuo kaksi ensimmaista jalleen osoittivat sen, miten turhaa ja kallista sotiminen on. Mielenkiintoisia kohteita kuitenkin. Vierailimme myoskin Sydney Towerissa, josta nain kauniilla ilmalla oli erittain komeat nakymat yli kaupungin. Rakennuksia oli aivan silman kantamattomiin asti. Niin iso on tama Sydneyn kyla.
Teita kaikkia lampimasti tervehtien
Rita ja Matti
Jalkamiehet Sydneysta
perjantai 30. tammikuuta 2009
perjantai 23. tammikuuta 2009
Tropiikin ilot ja riesat
Nyt on tropiikissa hikoiltu oikein hikoilemasta paastya. On aivan ihanaa, kun on lamminta, kukat loistavat ja on upeita tropiikin hedelmia saatavana kohtuuhintaan. Saa laiskotella kuumuuden takia aivan luvallisesti, joten elama tuntuu olevan mallillaan. Mutta varjopuoliakin loytyy, mereen ei saa menna uimaan, siella on tahan aikaan pienia marine stingereita (meduusalaji), joiden pisto on kivulias ja vaarallinenkin. Ensiapuna pistoihin kaytetaan etikkaa ja niinpa rannoilla on valkoisia onttoja tolppia, joiden sisaan on asetettu etikkapullo.
Kosteuden vuoksi hyttysiin taytyy suhtautua suurella vakavuudella. Monsuuni-sateiden aiheuttamien tulvien myota on tavattu denque-kuumetta nailla pohjoisilla trooppisilla alueilla.
Tuntuu aivan hassulta, etta kaupungin merenrannalla on kyltteja, mitka varoittavat krokodiileista. Eivat nama paikalliset ihmiset paljoa tauluista piittaa, vaan kuljeskelevat missa miellyttaa, oli krokovaroituksia tai ei.
Kasvusto on hyvin rehevaa. Sellaisia huonekasveja, joita me yritamme Suomessa kasvattaa, kasvaa taalla luonnon varaisina ja valtavan kokoisina. Eraan motellihuoneemme terassin tuntumassa oli minisademetsa n. 30x50m. Siella kasvoi niin tiheasti erilaisia kasveja, etta minulta havisi uima-allas sinne, vaikka tiesin sen siella olevan. Seurasin peikonlehden kasvamista, kun se tuloiltana oli pieni nupunmytty kasvin lehtien valissa. Seuraavana aamuna lehti oli auennut ja myohemmin samana paivana se jo oli lahes taydessa mitassaan, lehden lapimitta n.50cm ja koko peikonlehti kolmisen metria korkea.
On taalla isossa maailmassa kaikki niin suurta.
Trooppisin terveisin
Rita ja ex-pilotti
Kosteuden vuoksi hyttysiin taytyy suhtautua suurella vakavuudella. Monsuuni-sateiden aiheuttamien tulvien myota on tavattu denque-kuumetta nailla pohjoisilla trooppisilla alueilla.
Tuntuu aivan hassulta, etta kaupungin merenrannalla on kyltteja, mitka varoittavat krokodiileista. Eivat nama paikalliset ihmiset paljoa tauluista piittaa, vaan kuljeskelevat missa miellyttaa, oli krokovaroituksia tai ei.
Kasvusto on hyvin rehevaa. Sellaisia huonekasveja, joita me yritamme Suomessa kasvattaa, kasvaa taalla luonnon varaisina ja valtavan kokoisina. Eraan motellihuoneemme terassin tuntumassa oli minisademetsa n. 30x50m. Siella kasvoi niin tiheasti erilaisia kasveja, etta minulta havisi uima-allas sinne, vaikka tiesin sen siella olevan. Seurasin peikonlehden kasvamista, kun se tuloiltana oli pieni nupunmytty kasvin lehtien valissa. Seuraavana aamuna lehti oli auennut ja myohemmin samana paivana se jo oli lahes taydessa mitassaan, lehden lapimitta n.50cm ja koko peikonlehti kolmisen metria korkea.
On taalla isossa maailmassa kaikki niin suurta.
Trooppisin terveisin
Rita ja ex-pilotti
Ajamisen loppu
Useiden hienojen rantojen kautta saavuimme eilen Cairnsiin ja luovutimme hyvin palvelleen auton pois ja seuraavan kerran kun tartun rattiin on opeteltava ajamaan oikealla puolella tieta. Mitenkahan onnistuu? Kaiken kaikkiaan autoilu taalla oli helppoa kiitos leveiden teiden ja maltillisten kuskien jotka antoivat tilaa turistille joskus viimehetken kaistan vaihdoissa. 3900 km ja kaksi ja puoli viikkoa kahden naisen loukussa sujui mukavasti kiitos kartturi Ritan ja gps-Katin jotka eivat aina neuvoneet samaan suuntaan. Bensan hinta heiluu aika kovasti mutta kun haarukka on 45-60 eurosenttia ei tankkaaminen tunnu pahalta.
Tulvista huolimatta tiet tanne olivat jo kunnossa vaikka isojakin korjauksia oli matkalla. Kun olisimme halunneet kayda sisamaassa isoilla putouksilla , oli tie sinne suljettu koska isoja puita oli kaatunut tielle. Yhtena yona oli satanut 450 mm, lahes Suomen vuotuinen sademaara, joten ei sellainen vesimaara ojiin mahdu.
Matkan varrella oli paljon yliajettuja elaimia joukossa myos isojakin kenguruita joita talla alueella on kuulema liian paljon eika paikallinen autoilija niita varo. Vahan valia oli liikennemerkki jossa varoitettiin cassovarista eli emunsukuisesta isosta linnusta joka on talle luonnolle hyvin tarkea. Yhtaan yliajettua emme nahneet mutta yksi elava kuljeskeli tien pientareella ja liikenteen puuttuessa katselimme ja kuvailimme ihmeellista otusta kauan. Maailma opettaa.
Eilen kun saavuimme Cairnsiin ja saimme tavarat hotelliin niin sahkot katkesivat koko kaupungista ja 1.5 tunnin katkos oli kuulema harvinainen. Emme rehvastelleet etta meille kay usein nain. Kun sahkot jalleen toimivat menimme syomaan ja minun oli pakko maistaa crokodiilin ja kengurun lihaa joita tuotiin grillivartaassa poytaan. Croco maistui joltain kanan ja possufileen valimuodolta ja kenguru lahinna naudalta. Ei kovin ihmeellista mutta eksoottista kyllakin. Rita ei herkkana ihmisena moisiin herkkuihin kajonnut mutta tuli kuitenkin kanssani samaan sankyyn yoksi.
Nyt lepaamme muutaman paivan taalla ja sitten matka jatkuu kun ei sita maailman laitaa vielakaan nay.
Rita ja Matu
Tulvista huolimatta tiet tanne olivat jo kunnossa vaikka isojakin korjauksia oli matkalla. Kun olisimme halunneet kayda sisamaassa isoilla putouksilla , oli tie sinne suljettu koska isoja puita oli kaatunut tielle. Yhtena yona oli satanut 450 mm, lahes Suomen vuotuinen sademaara, joten ei sellainen vesimaara ojiin mahdu.
Matkan varrella oli paljon yliajettuja elaimia joukossa myos isojakin kenguruita joita talla alueella on kuulema liian paljon eika paikallinen autoilija niita varo. Vahan valia oli liikennemerkki jossa varoitettiin cassovarista eli emunsukuisesta isosta linnusta joka on talle luonnolle hyvin tarkea. Yhtaan yliajettua emme nahneet mutta yksi elava kuljeskeli tien pientareella ja liikenteen puuttuessa katselimme ja kuvailimme ihmeellista otusta kauan. Maailma opettaa.
Eilen kun saavuimme Cairnsiin ja saimme tavarat hotelliin niin sahkot katkesivat koko kaupungista ja 1.5 tunnin katkos oli kuulema harvinainen. Emme rehvastelleet etta meille kay usein nain. Kun sahkot jalleen toimivat menimme syomaan ja minun oli pakko maistaa crokodiilin ja kengurun lihaa joita tuotiin grillivartaassa poytaan. Croco maistui joltain kanan ja possufileen valimuodolta ja kenguru lahinna naudalta. Ei kovin ihmeellista mutta eksoottista kyllakin. Rita ei herkkana ihmisena moisiin herkkuihin kajonnut mutta tuli kuitenkin kanssani samaan sankyyn yoksi.
Nyt lepaamme muutaman paivan taalla ja sitten matka jatkuu kun ei sita maailman laitaa vielakaan nay.
Rita ja Matu
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Seikkailut jatkuu
Jo useamman paivan ajan tie-info on varoitellut pohjoisen sateista ja suljetuista teista. Olemme olleet ihmeissamme kuinka matka jatkuu. Valilla on sanottu etta kaantykaa takaisin ja toinen info sanoo etta eteenpain. Perjantaina tuli vastaan koko paivan pelastus- ja liikenteen ohjaus autoja, joten tilanne lienee ohi. Matkajannitysta kuitenkin loytyy. Telkkari joka taalla suurentelee kaikkia asioita ei uutisoi sateita millaan lailla.
Parina viime paivana olemme katselleet liian kauan maisemia joten motellin valinta on jaanyt iltamyohaan ja olemme joutuneet tyytymaan viimeisiin kaupaksi meneviin paikkoihin joten isanta osaa silloin pyytaa kovan hinnan. Muutamilla kivoilla rannoilla olisi kiva ollut olla, mutta huono yopaikka vei maut koko maisemasta ja matka jatkuu.
Maailmalla on positiivisiakin yllatyksia. Eraana iltana tilasimme ravintolassa mielestamme sopivat kalaruoat, mutta sitten selvisi, ettei ravintola myy viineja lainkaan. Hyvaa palvelua osoittaen tarjoilija tuli ulos kadulle ja neuvoi viinikaupan. Tarjoilija kiikutti lasit poytaan ja kun Rita tuli viinikaupasta soimme maukkaan rapuillallisen oman viinipullon kera.
Olemme talla hetkella Whitsundays-nimisella paikkakunnalla, jossa siistin rannan ja taysien palvelujen paikassa on kivaa viettaa kuumaa pyhapaivaa muiden satojen nuorten kanssa.
Lampotila pyrkii koko ajan yli 30 asteen joten varjopaikat on ihan mukavia.
Reppurit Rita ja Matu
Parina viime paivana olemme katselleet liian kauan maisemia joten motellin valinta on jaanyt iltamyohaan ja olemme joutuneet tyytymaan viimeisiin kaupaksi meneviin paikkoihin joten isanta osaa silloin pyytaa kovan hinnan. Muutamilla kivoilla rannoilla olisi kiva ollut olla, mutta huono yopaikka vei maut koko maisemasta ja matka jatkuu.
Maailmalla on positiivisiakin yllatyksia. Eraana iltana tilasimme ravintolassa mielestamme sopivat kalaruoat, mutta sitten selvisi, ettei ravintola myy viineja lainkaan. Hyvaa palvelua osoittaen tarjoilija tuli ulos kadulle ja neuvoi viinikaupan. Tarjoilija kiikutti lasit poytaan ja kun Rita tuli viinikaupasta soimme maukkaan rapuillallisen oman viinipullon kera.
Olemme talla hetkella Whitsundays-nimisella paikkakunnalla, jossa siistin rannan ja taysien palvelujen paikassa on kivaa viettaa kuumaa pyhapaivaa muiden satojen nuorten kanssa.
Lampotila pyrkii koko ajan yli 30 asteen joten varjopaikat on ihan mukavia.
Reppurit Rita ja Matu
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Hiekkaa Frazerilla
Iso bussi haki aamulla kuudelta ja vei satamaan, josta katamaraani kuljetti tasaisesti vajaan tunnin ja olimme Frazer-saarella, jossa asuu vain satakunta ihmista vakituisesti, mutta rannassa on 1300 hengen hotelli, joka on piilotettu hyvin rantapusikkoon, eika merelle nay mitaan.
Hotellin edessa nousimme bussiin, joka on tehty 4-veto kuormurin paalle ja muistuttaa aika lailla Dakar-autoja. Asfaltti loppui 100 metria hotellin pihasta ja alkoi mahdoton "tie" jota bussi kiipesi ylos hiekkaista rinnetta pitkin. Erittain pehmeaan hiekkaan oli ajettu paikoin yli metrin syvaa uraa, jossa neliveto ja lukot oli todella tarpeen. Jos joku tuli vastaan oli jommankumman ajettava puskaan, yleensa se oli pienempi maasturi. Maastureita liikkuu paljon hiekkarannissa koska niita vuokrataan saarella ja seikkailijoita riittaa.
Meidan kuskimme oli oikea ihmemies, silla han selosti koko ajan mita ymparilla nakyi ja kadet huitoivat vinhasti oikealle ja vasemmalle. Kuitenkin han ohjasi isoa 35 hengen korkeaa bussia niin ahtaista paikoista, ettei edes tiistain hesari olisi mahtunut valiin.
Ensin saavuimme kirkkaalle jarvelle johon kaikki mielivat juomakelpoiseen veteen uimaan, meillehan se on arkipaivaa. Seuraavaksi laskeuduimme syvaan rotkoon , johon kertyy sadevetta ihmeellisia maari , ymparilla kuhisi tihea viidakko, koska vetta on ja sen tuomaa viileytta. Ohitimme yli tuhat vuotta vanhan puun , joka yha kasvaa ymparillaan satoja vain 300-600 vuotiaita nuorukaisia. Laaksossa kasvaa puita joita ei ole missaan muualla maailmassa.
Keskelta saarta ajoimme ita-rannalle jossa soimme isossa matkailijoiden palvelupisteessa. Kuljettaja lupasi lounaan jalkeen vahan tasaisempaa kyytia ja kurvasi yli 100 km pitkalle hiekkarannalle ja kyyti tasoittui heti. Oikealla pauhasivat lahes omakotitalon korkuiset aallot ja vasemmalla nousi mangrove-viidakko kun bussi kiiti rantahiekkaa myoten valilla 80 lasissa.
Rantapuskassa oli liikennemerkki, jossa oli lentokoneen kuva. Miksi taalla on tallainen merkki? Vahan matkan paassa olikin lentokone ja kuski kysyi kuka halua jatkaa lentaen? Kahdeksan hataisinta ryntasi koneeseen ja kone nousi kevyesti ilmaan rantahiekalta. Bussi kiiti jalleen rantaa pitkin ja lentokone kurvaili saaren ylla. Jonkun matkaa ajettuamme, bussi pysahtyi, kohta lentokone laskeutui bussin vierelle ja lentomatkalaiset nousivat kyytiin. Ja matka jatkui. Kavimme katsomassa sateenkaaren varista kalliota ja vanhaa 1945 vuodesta asti rannassa maannutta laivan hylkya, joka oli vaurioitunut sodassa ja nain odotti loppuaan.
Muutaman uimapaikan kautta saavuimme paikkaaan josta bussi kurvasi taas soraranniin ja kuoppainen osuus saaren itarannalle alkoi. Auton jousitus oli ihmeellisen hyva silla kuopat ja heitot eivat matkaa haitanneet . Kyyti oli yhta tasaista kuin suomalaisen bussin kyyti meidan kehnoilla teillamme. Tunnin keinutuksen jalkeen olimme laivarannassa ja taas uusi erikoinen paikka jai mieliimme. Katamaraanin ja bussin avulla tulimme kotiovelle, paivan ihmeelisen seikkailun pelasti pieni pilviverho joka lievensi kuumuutta . Silti kylma huurteinen juoma maistui mukavalle omassa viileassa huoneessa.
Viidakkoterveisin uusia seikkailuja odotellen
Matu-tarzan ja Rita-jane
Hotellin edessa nousimme bussiin, joka on tehty 4-veto kuormurin paalle ja muistuttaa aika lailla Dakar-autoja. Asfaltti loppui 100 metria hotellin pihasta ja alkoi mahdoton "tie" jota bussi kiipesi ylos hiekkaista rinnetta pitkin. Erittain pehmeaan hiekkaan oli ajettu paikoin yli metrin syvaa uraa, jossa neliveto ja lukot oli todella tarpeen. Jos joku tuli vastaan oli jommankumman ajettava puskaan, yleensa se oli pienempi maasturi. Maastureita liikkuu paljon hiekkarannissa koska niita vuokrataan saarella ja seikkailijoita riittaa.
Meidan kuskimme oli oikea ihmemies, silla han selosti koko ajan mita ymparilla nakyi ja kadet huitoivat vinhasti oikealle ja vasemmalle. Kuitenkin han ohjasi isoa 35 hengen korkeaa bussia niin ahtaista paikoista, ettei edes tiistain hesari olisi mahtunut valiin.
Ensin saavuimme kirkkaalle jarvelle johon kaikki mielivat juomakelpoiseen veteen uimaan, meillehan se on arkipaivaa. Seuraavaksi laskeuduimme syvaan rotkoon , johon kertyy sadevetta ihmeellisia maari , ymparilla kuhisi tihea viidakko, koska vetta on ja sen tuomaa viileytta. Ohitimme yli tuhat vuotta vanhan puun , joka yha kasvaa ymparillaan satoja vain 300-600 vuotiaita nuorukaisia. Laaksossa kasvaa puita joita ei ole missaan muualla maailmassa.
Keskelta saarta ajoimme ita-rannalle jossa soimme isossa matkailijoiden palvelupisteessa. Kuljettaja lupasi lounaan jalkeen vahan tasaisempaa kyytia ja kurvasi yli 100 km pitkalle hiekkarannalle ja kyyti tasoittui heti. Oikealla pauhasivat lahes omakotitalon korkuiset aallot ja vasemmalla nousi mangrove-viidakko kun bussi kiiti rantahiekkaa myoten valilla 80 lasissa.
Rantapuskassa oli liikennemerkki, jossa oli lentokoneen kuva. Miksi taalla on tallainen merkki? Vahan matkan paassa olikin lentokone ja kuski kysyi kuka halua jatkaa lentaen? Kahdeksan hataisinta ryntasi koneeseen ja kone nousi kevyesti ilmaan rantahiekalta. Bussi kiiti jalleen rantaa pitkin ja lentokone kurvaili saaren ylla. Jonkun matkaa ajettuamme, bussi pysahtyi, kohta lentokone laskeutui bussin vierelle ja lentomatkalaiset nousivat kyytiin. Ja matka jatkui. Kavimme katsomassa sateenkaaren varista kalliota ja vanhaa 1945 vuodesta asti rannassa maannutta laivan hylkya, joka oli vaurioitunut sodassa ja nain odotti loppuaan.
Muutaman uimapaikan kautta saavuimme paikkaaan josta bussi kurvasi taas soraranniin ja kuoppainen osuus saaren itarannalle alkoi. Auton jousitus oli ihmeellisen hyva silla kuopat ja heitot eivat matkaa haitanneet . Kyyti oli yhta tasaista kuin suomalaisen bussin kyyti meidan kehnoilla teillamme. Tunnin keinutuksen jalkeen olimme laivarannassa ja taas uusi erikoinen paikka jai mieliimme. Katamaraanin ja bussin avulla tulimme kotiovelle, paivan ihmeelisen seikkailun pelasti pieni pilviverho joka lievensi kuumuutta . Silti kylma huurteinen juoma maistui mukavalle omassa viileassa huoneessa.
Viidakkoterveisin uusia seikkailuja odotellen
Matu-tarzan ja Rita-jane
maanantai 12. tammikuuta 2009
Australia Zoo
Kun selvisimme Blue Mountainin maailman laitaa muistuttavista maisemista oli aika siirtya Hunter Valleyn viinilaaksoon, jossa emme kuitenkaan nahneet montaakaan viinikoynnosta, emmeka saaneet maistiaisiakaan. Eivat kai tarjoa autoilijoille, emmeka kauemmas vuorille lahteneet.
Meren rannalla oleva motelli piti meita yokylassa ja seuraavana aamuna suuntasimme kohti Australia Zoota, joka on tosi mahtava paikka ennenkaikkea krokotiilien ystaville. Edesmenneen isannan lempiharrastus oli krokojen kanssa puuhailu, mika nakyi kaikkialla. Isoissa altaissa ja niiden ymparilla kuumassa helteessa loikoili isoja ja pienia krokoja, vanhimman mamman ollessa 1933 syntynyt. Muitakin vain Australiassa elavia elaimia oli runsain maarin. Hellyttavinpia naista olivat koalat, joita nukkui melkein jokaisen puun oksalla, valitettavasti, koska koala nukkuu 20 tuntia vuorokaudessa niin emme paasseet juttusille. Sopo se kuitenkin on niinkuin kaikki nukkuvat karvapallerot.
Emu oli aika iso kana ja muita sen ihmeellisia sukulaisia oli paljon. Kenguruita loikki ympari aluetta ja ihmiset saivat syottaa ja silitella niita, joskin kuumuus laiskisti seurustelua. Monenlaista muutakin elainta isolla alueella nahtiin ja 5 tuntia hupeni nopeasti yhden miehen aikaansaannosta ihmetellessa.
Kovan tyopaivan jalkeen oli kiva ajaa meren rantaan huilaamaan ja Peregian Beachin mahtavien aaltojen kohina rauhoittikin meita pari yota.
Aurinkoisin terveisin
Rita ja Matu
Meren rannalla oleva motelli piti meita yokylassa ja seuraavana aamuna suuntasimme kohti Australia Zoota, joka on tosi mahtava paikka ennenkaikkea krokotiilien ystaville. Edesmenneen isannan lempiharrastus oli krokojen kanssa puuhailu, mika nakyi kaikkialla. Isoissa altaissa ja niiden ymparilla kuumassa helteessa loikoili isoja ja pienia krokoja, vanhimman mamman ollessa 1933 syntynyt. Muitakin vain Australiassa elavia elaimia oli runsain maarin. Hellyttavinpia naista olivat koalat, joita nukkui melkein jokaisen puun oksalla, valitettavasti, koska koala nukkuu 20 tuntia vuorokaudessa niin emme paasseet juttusille. Sopo se kuitenkin on niinkuin kaikki nukkuvat karvapallerot.
Emu oli aika iso kana ja muita sen ihmeellisia sukulaisia oli paljon. Kenguruita loikki ympari aluetta ja ihmiset saivat syottaa ja silitella niita, joskin kuumuus laiskisti seurustelua. Monenlaista muutakin elainta isolla alueella nahtiin ja 5 tuntia hupeni nopeasti yhden miehen aikaansaannosta ihmetellessa.
Kovan tyopaivan jalkeen oli kiva ajaa meren rantaan huilaamaan ja Peregian Beachin mahtavien aaltojen kohina rauhoittikin meita pari yota.
Aurinkoisin terveisin
Rita ja Matu
tiistai 6. tammikuuta 2009
Blue Moutains
Maanantaina vuokrasimme Nissan X-Trailin ja matka alkoi totaalisella sekoilulla Sydneyn tuhansilla teilla. Kun vasenta puolta ajaa ja viitat ovat viime hetkella ja vierella kolme kaistaa autoja, on joskus mentava kauas harhaan.
Lopulta osasimme Blue Mountainsille ja kuten Annika sanoi tama on mahtava paikka ja niinpa vietimme taalla pari paivaa. Tanaan menimme melkoisen rotkon yli koysirataa pitkin eika Rita viitsinyt katsella alas. Vanhalla kaivosvaunulla mentiin lahes pystysuoraa rinnetta alas ja hiilikaivos alueella kaveltiin pitkat lenkit alhaalla vuorten kainalossa. Sitten toisella koysiradalla ylos ja viela yhdella takaisin lahtopaikalle.
Alhaalla laaksossa paivan kuumuus ei tuntunut, mutta kun tulimme viidakon kautta kavellen Echo Pointiin oli paita aika marka. Kun iltapaivalla lahdimme kauppaan etsimaan kylmalaukkua olivat auton kahvat niin kuumat, etta paljaalla kadella ei saanut ovea auki, eika mustaan autoon ollut pitkaan aikaan asiaa kunnes ovet olivat olleet auki jonkun aikaa. Oma mittarini naytti autossa 50 astetta ja sitten pimeni naytto.
Illansuussa katselimme telkkarin saatietoja, jossa kerrottiin etta taalla oli 33-35 astetta ja rannoilla Sydneyn lahella oli tanaan jopa 42 astetta. Vaikka molempien luut ja lihat tykkaavat lammosta, on valilla hyva olla varjossakin. Huomenna suunnistamme taas uusille maisemille katsotaan, minne tie vie.
Kuumin reissuterveisin
Rita ja Matu
Lopulta osasimme Blue Mountainsille ja kuten Annika sanoi tama on mahtava paikka ja niinpa vietimme taalla pari paivaa. Tanaan menimme melkoisen rotkon yli koysirataa pitkin eika Rita viitsinyt katsella alas. Vanhalla kaivosvaunulla mentiin lahes pystysuoraa rinnetta alas ja hiilikaivos alueella kaveltiin pitkat lenkit alhaalla vuorten kainalossa. Sitten toisella koysiradalla ylos ja viela yhdella takaisin lahtopaikalle.
Alhaalla laaksossa paivan kuumuus ei tuntunut, mutta kun tulimme viidakon kautta kavellen Echo Pointiin oli paita aika marka. Kun iltapaivalla lahdimme kauppaan etsimaan kylmalaukkua olivat auton kahvat niin kuumat, etta paljaalla kadella ei saanut ovea auki, eika mustaan autoon ollut pitkaan aikaan asiaa kunnes ovet olivat olleet auki jonkun aikaa. Oma mittarini naytti autossa 50 astetta ja sitten pimeni naytto.
Illansuussa katselimme telkkarin saatietoja, jossa kerrottiin etta taalla oli 33-35 astetta ja rannoilla Sydneyn lahella oli tanaan jopa 42 astetta. Vaikka molempien luut ja lihat tykkaavat lammosta, on valilla hyva olla varjossakin. Huomenna suunnistamme taas uusille maisemille katsotaan, minne tie vie.
Kuumin reissuterveisin
Rita ja Matu
lauantai 3. tammikuuta 2009
Uusi vuosi
Aattoiltana kiinalaisen ravintolan kokit loihtivat mahtavat ruuat ja suoraan ravintolan poydasta seurasimme mahtavaa ilotulitusta yli miljoonan muun juhlijan kanssa. Ilotulitus on niin mahtava ettei sita osaa sanoin kuvailla, vaan se on itse nahtava mikali haluaa taman elamyksen kokea. Naihin vuodenvaihtojuhliin taalla on todella panostettu ja kaikki sujuikin hyvin. Rantaan ei lasketa maarattya enempaa ihmisia ja alkoholi on kielletty herkku laitureilla. Ihmiset tulevat iltapaivalla ja istuvat vilteilla syoden evaitaan ja aurinkoa ottaen betonilaiturilla selvinpain, joten rahinoita ei synny. Poliiseja ja jarjestysmiehia on riittavasti ja kaikki ovat rennolla asenteella mukana. Kun ilotulitus maksaa n. 3 milj euroa ja koko maailma seuraa sita, on onnistumiseen satsattu kaikki osaaminen ja se nakyy kaikkialla.
Kun ihmismassa lahti kotiinpain ilotulituksen jalkeen, oli kaikki kadut suljettu ajoneuvoilta monen kilometrin sateella ja rauhallisesti ihmiset vaelsivat katujen taydelta kotia tai kaukana olevia autojaan kohti.
Ihmetellen uutta vuotta mekin marhailimme hotelliimme, jossa kylma pullo kuohuvaa odotti jaakaapissa. Juomaa jai aamuksikin kun pitka paiva rasitti kulkureita.
Uuden Vuoden paivaa vietimme kulkemalla Sydneyn katuja ja nahtavyyksia katsellen joita taalla kylla riittaa. Illalla kun palasimme hotelliin, oli katu taynna isoja ajoneuvoja ja paloautoja seka vetta valui kadulla reilusti. Hotellin edessa oli paljon ihmisia ja koko hotelli oli pimeana. Henkilokunta juoksi edestakaisin eika kukaan osannut kertoa mista oli kysymys. Isoja tyomaa-autoja tuli paikalle, katukaivoja avattiin ja lampuilla katsottiin kaivoihin ihmetellen mita oli tapahtunut. Mitaan tietoa koska sahkot hotelliin saadaan ei ollut kellaan ja himmeiden taskulamppujen ja kannykan nayton valojen kanssa henkilokunta ohjasi asukkaita kapeita ja sokkeloisia pelastusportaita ylos kerroksiin. Ovien sahkolukot kylla toimivat joten paasimme huoneeseen. Meilla oli repussa pienet taskulamput ja otsalamppu joiden avulla asetuimme nukkumaan. Uni ei oikein tullut silmaan kun mielessa pyori, etta pelaavatko sammutusjarjestelmat ja palovaroittimet, mikali joku hosisi kynttilan kanssa. Koko paivan oli telkkarista tullut kauhukuvia Bangkokin yokerhon tulipalosta, joten jyrkat ja pimeat pelastusportaat eivat houkutelleet. Mitaan tietoa henkilokunta ei jakanut koko iltana eika huoneissa ollut minkaanlaista hatavaloa. Viimein uni kuitenkin tuli. Aamulla hotelli ei noteerannut mitenkaan asiaan. Etta sellainen oli hieno Radisson Plaza hotelli.
Nyt asummekin MacLaren-hotellissa, joka on pieni perhe-hotelli jossa kaikista pidetaan huolta. Tanaan kavelimme isoon Elaintarhaan, joka olikin niin kaukana etta meinasivat voimat loppua ainaisissa yla-ja alamaissa. Kun 10 km taivalluksen jalkeen paasimme vihdoin perille, alkoi osa kenguruista ja emuista nakya kahtena. Zoo oli mahtava, joten siella pitaisi viettaa vahintain yksi koko paiva, niin paljon on nahtavaa Australian erikoisista elaimista muun maailman jo ennen nahtyihin elaimiin. Illaksi selvittiin kuitenkin kotiin ja Rita paikkaa kertomusta jos jotain lisattavaa on.
Rita on niin uupunut paivan pitkasta lenkista, jotta sanoo vain, etta ilotulitus oli jotain sellaista mita ei ihminen ole viela ellaissaan kokenut eika nahnyt. Kuittaan kaiken Matun tekstin ja
palaan asiaan tuonnempana.
Viela kerran hyvaa kuluvaa vuotta meille kaikille.
Rita ja Matu
Kun ihmismassa lahti kotiinpain ilotulituksen jalkeen, oli kaikki kadut suljettu ajoneuvoilta monen kilometrin sateella ja rauhallisesti ihmiset vaelsivat katujen taydelta kotia tai kaukana olevia autojaan kohti.
Ihmetellen uutta vuotta mekin marhailimme hotelliimme, jossa kylma pullo kuohuvaa odotti jaakaapissa. Juomaa jai aamuksikin kun pitka paiva rasitti kulkureita.
Uuden Vuoden paivaa vietimme kulkemalla Sydneyn katuja ja nahtavyyksia katsellen joita taalla kylla riittaa. Illalla kun palasimme hotelliin, oli katu taynna isoja ajoneuvoja ja paloautoja seka vetta valui kadulla reilusti. Hotellin edessa oli paljon ihmisia ja koko hotelli oli pimeana. Henkilokunta juoksi edestakaisin eika kukaan osannut kertoa mista oli kysymys. Isoja tyomaa-autoja tuli paikalle, katukaivoja avattiin ja lampuilla katsottiin kaivoihin ihmetellen mita oli tapahtunut. Mitaan tietoa koska sahkot hotelliin saadaan ei ollut kellaan ja himmeiden taskulamppujen ja kannykan nayton valojen kanssa henkilokunta ohjasi asukkaita kapeita ja sokkeloisia pelastusportaita ylos kerroksiin. Ovien sahkolukot kylla toimivat joten paasimme huoneeseen. Meilla oli repussa pienet taskulamput ja otsalamppu joiden avulla asetuimme nukkumaan. Uni ei oikein tullut silmaan kun mielessa pyori, etta pelaavatko sammutusjarjestelmat ja palovaroittimet, mikali joku hosisi kynttilan kanssa. Koko paivan oli telkkarista tullut kauhukuvia Bangkokin yokerhon tulipalosta, joten jyrkat ja pimeat pelastusportaat eivat houkutelleet. Mitaan tietoa henkilokunta ei jakanut koko iltana eika huoneissa ollut minkaanlaista hatavaloa. Viimein uni kuitenkin tuli. Aamulla hotelli ei noteerannut mitenkaan asiaan. Etta sellainen oli hieno Radisson Plaza hotelli.
Nyt asummekin MacLaren-hotellissa, joka on pieni perhe-hotelli jossa kaikista pidetaan huolta. Tanaan kavelimme isoon Elaintarhaan, joka olikin niin kaukana etta meinasivat voimat loppua ainaisissa yla-ja alamaissa. Kun 10 km taivalluksen jalkeen paasimme vihdoin perille, alkoi osa kenguruista ja emuista nakya kahtena. Zoo oli mahtava, joten siella pitaisi viettaa vahintain yksi koko paiva, niin paljon on nahtavaa Australian erikoisista elaimista muun maailman jo ennen nahtyihin elaimiin. Illaksi selvittiin kuitenkin kotiin ja Rita paikkaa kertomusta jos jotain lisattavaa on.
Rita on niin uupunut paivan pitkasta lenkista, jotta sanoo vain, etta ilotulitus oli jotain sellaista mita ei ihminen ole viela ellaissaan kokenut eika nahnyt. Kuittaan kaiken Matun tekstin ja
palaan asiaan tuonnempana.
Viela kerran hyvaa kuluvaa vuotta meille kaikille.
Rita ja Matu
Tilaa:
Kommentit (Atom)