Maailman arviointia.

Tekemämme matkan arvionti on ollut aika vaikeaa vaikka sitä on usein muisteltu ja mietitty mitä siitä kertoisi. Nyt kuitenkin on julkaistava edellisen matkan arviot ennenkuin kulkutauti iskee uudelleen. Oireitakin jo kovasti ilmenee jäsenissä.

Kun matkan jälkeen miettii kaikkea maailmalla näkemäänsä ja kokemaansa voi arvioida mitä hyvää on Suomessa ja mikä muilla mailla matkatessa on paremmin.

Tarkkaa matkaohjelmaa emme tehneet ja lähtökin oli pian päätöksenteon jälkeen. Opetus = koska tarkka ohjelma ei kuitenkaan toteudu, muutokset vain aiheuttavat lisää harmaita hiuksia ja kellon kyttäämistä, eikä se ole matkailun tarkoitus. Älä suunnittele vaan mene ja seikkailu on varma.

Älä myöskään suunnittele mitä ottaisit mukaan, koska suurin osa kuitenkin on turhaa raahattavaa. Viiden kuukauden reissulle lähtiessä reppumme painoivat 13-14 kg ja paljon oli siinäkin poisheitettävää. Pesupalvelut pelaavat kaikkialla hyvin eikä hintakaan tee isoa lovea rahapussiin. Lisäksi vaatteet ja muutkin matkavarusteet ovat kaikkialla halvempia kuin Suomessa eikä tarjonnasta ole puutetta.

Sanotaan että on lottovoitto syntyä Suomessa, mutta kyllä me joudumme maksamaan siitä liian kovan hinnan, koska eläminen maassamme on maailman hintoihin verrattuna tavattoman kallista. Eikä tämä koske vain alikehittyneitä maita, vaan esim. Uudessa Seelannissa ja Australiassa ,missä kaikki pelaa kuten meilläkin, hinnat kuitenkin ovat vain noin puolet kotimaamme hinnoista.

Kehitysmaissakin kaikki toimi hyvin, lennot ja bussit kulkivat ajallaan, hotellivaraukset pätivät, ruoka oli syötävää ja ennenkaikkea ihmiset olivat ystävällisiä. Täytyy vain elää kuten maassa eletään ja siksihän matkalle lähdetään että koettaisiin erilaista elämää kuin kotona.

Maailmalla kulkiessa avautuvat silmät näkemään asioita joiden meillä oletetaan olevan hyvin. Kun näkee miten samat asiat tehdään muualla, ei meidän toimintatapamme aina olekaan se ainut oikea.

Liikenteessä asian näkee selvemmin. Kun meillä ajetaan härkäpäisesti sääntöjen mukaan, vaikka kolariin asti, niin muualla katsellaan miten toiset käyttäytyvät ja ajetaan sen mukaan, jotta päästäisiin eteenpäin osumatta muihin tien käyttäjiin. Liikkujia on teillä paljon ja kuitenkin kaikki mahtuvat mukaan ja pääsevät perille, ennemmin tai myöhemmin.

Mikä sitten ei ollut maailmalla hyvää? Useimmin ihmetytti ruokapöydässä oleva suolapurkki josta ei saanut millään suolaa ulos. Kosteus etelässä on tietysti isompi kuin meillä, mutta luulisi jonkun ratkaisseen moisen yksinkertaisen ongelman. Tässä on suomalaiselle innovaatiolle seuraava haaste.Toinen aamiaisella ihmeteltävä asia olivat leivänpaahtimet, jotka olivat hitaita ja niitä oli liian vähän. Ne synnyttivät ruuhkaa ympärilleen varsinkin jos hotellissa oli paljon englantilaisia, paloipa joillain pinnakin paahdinjonossa. Onneksi en juuri perusta paahtoleivästä ja kiersin paahtimien edessä olevat ruuhkat. Muuten ruuat olivat kaikkialla hyviä joskin erilaisia kuin kotona mutta niitähän lähdimme etsimäänkin.

Ihmetystä herätti myös suihkujen hanat, joita jopa kuvasimme aina uuteen paikkaan tultuamme. Milloin tuli kuumaa vettä oikeasta milloin vasemmasta hanasta ja täytyikö avatessa kääntää hanaa oikealle vai vasemmalle? Kun seinässä oli vain yksi hana miten sitä käytetään?? Usein suihkut olivat tukossa kalkista ja sieltä tuli vain muutamasta reiästä vettä joka roiskui seinille eikä vahingossakaan peseytyjän niskaan.

Kun sai suihkun viimein toimimaan, alkoi ihmettely: mihin vesi menee? Usein lattiakaivo oli lattian korkeimmassa kohdassa ja painovoima toimii maapallon toisellakin puolella samoin kuin meillä. Vesi ei nouse ylämäkeen. Kyllä se sieltä jonnekin aina hävisi ja usein se näkyi myös rakenteissa kun uudessakin hotellissa maali kupruili seinistä ja katoista. Että osataan sitä muuallakin tehdä hometaloja. Isossakaan kylppärissä ei yleensä ollut naulaa, koukkua tai tankoa johon voisi ripustaa pyyhkeen tai vaatteet kun menee suihkuun.

Muuten kaikkialla siivottiin huoneet hyvin, eikä niissä ollut elukoita muutamaa torakkaa ja pikkuhyönteisiä syövää kekkoa lukuunottamatta. Eli kovin pieniä, välillä jopa virkistäviä, olivat matkan murheet siihen kaikkeen nähden mitä matkallamme saimme kokea ja nähdä.

Surulliseksi mielen teki sodan ja valloittajien jäljet, joita tuli vastaan kaikkialla. Millä oikeudella espanjalaiset ryöstivät ja tuhosivat inkakulttuurin eteläamerikassa? Miksi II maailman

sota kiihoitti kaikki kansat taistelemaan toisiaan vastaan? Mikä järki oli ranskalaisilla ja sittemmin amerikkalaisilla sotia Vietnamissa? Miksi uskonnon levittämisen nimissä on tapettu mieletön määrä ihmisiä kaikkialla maailmassa? Eikä ihminen ole vieläkään viisastunut. Eri puolilla maailmaa tapellaan tänäkin päivänä "hyvien" asioiden nimissä kun maailman kyvyttömät johtajat eivät osaa neuvotella kansoilleen hyvää rauhaa. Ja kaikkialla eniten kärsii ja kaiken maksaa tavallinen kansa joka tuskin hyötyy mitään tyhmistä sodista.

Kotiin palattua minut yllätti miten suuri rikkaus meille ovat 4 vuodenaikaa. Kun puhdas valkoinen hanki kimalteli jäätyneiden koivunoksien lomasta matalalta paistavan kevätauringon kirkkaudessa, mietin että mitään näin kaunista en nähnyt koko matkan aikana. Etelässä en tarvinnut juurikaan aurinkolaseja mutta Suomen valkeat keväthanget pakottivat niitä käyttämään.

Meillä luonto muuttuu täysin 4 kertaa vuodessa ja aina voi aloittaa uuden elämän uudella innolla.

Toinen hieno asia oli hiljaisuus, jota emme "kuulleet" moneen kuukauteen.

Kun monet ihmettelivät, miksi emme juurikaan käy uimassa sikäläisissä arveluttavissa uima-altaissa tai meressä, vastaustamme ei oikein ymmärretty: Uimme mielellämme vain juomakelpoisessa vedessä.

Meiltä on kysytty jatkuvasti mikä oli paras paikka? Siihen ei voi vastata koska ei ollut huonoja paikkoja. Jokainen pitää hiukan erilaisista asioista jolloin yhdelle joku paikka on mieleinen ja toinen ei näe siinä mitään hohtoa. Kaikkialla voi nauttia elämästä kun katselee sitä oikealla asenteella. Me viihdyimme hyvin Maapallolla. Suosittelemme matkaa Sinullekin.

Kirjoitti Matu

ja kuittaa

Rita

Kotiin

Kun muutaman päivän pyörimme Bangkokin 8 miljoonan ihmisen seassa ja täydensimme tuliaisreppua viimeisillä ostoksilla, olikin aika lähteä eteenpäin. Etsimme maailman laitaa ja olimme varmasti jossain vaiheessa aika lähellä sitä, mutta nyt alamme uskoa että maapallo on pyöreä. Asia varmistui vielä kun lentolipussamme luki " Helsinki" ja muistaakseni sieltähän lähdimme 5 kk sitten.

Jälleen kerran pakkasimme reput tiukkaan ja painot pysyivät alle 20 kilon kun jätti muutamia kuluneita kesävaatteita pois. Maailmalla pärjää vähälläkin tavaralla kun ei tarvitse varata vaatteita kylmän varalle. Tosin tuliaislaukkuun kertyi myös painoa 18 kg, joka on sallittua näin pitkällä matkalla.

Kone lähti puolen yön jälkeen ajallaan kuten kaikki matkamme lennot tähänkin asti. Yli 20 nousua on tehty, joten ihmeenä täytyy pitää aikatauluissa pysymistä. 10 tunnin matka taittui osittain torkkuessa kun muuta ohjelmaa eikä matkakuumettakaan ollut. Kun laskeuduimme kotimaan harmaalle ja lumiselle aamu-usvaiselle kentälle, oli kuin olisimme tulleet eri maailmaan ja niinhän me olimmekin. Kolmen tunnin odotuksen aikana lisäsimme kaikki mahdolliset lämpimät vaatteet päälle ja tuntui ihmeelliselle vetää sukat jalkaan ensi kertaa moneen kuukauteen.Silti palellen nousimme tämän matkan viimeiselle lennolle kohti Jyväskylää ja kotia.

Maapallo on nyt kierretty ja todistettu pyöreäksi eikä enää tarvitse etsiä sitä olematonta laitaa. Kun hetkisen toivumme kaikesta koetusta ja totumme suomalaiseen arkeen, kerromme tuntemuksia matkan antamista kohokohdista ja aallonpohjista.

Kyllä kotona on mukava olla.
Rita ja Matu

Matka jatkuu

Kun aikamme lekottelimme Koh Changilla, paatimme lahtea eteenpain. Paikallinen lava-auto otti kyytiinsa ja reput heitettiin rautakankien ja golfpussien sekaan lavalle, jonka peittona oli enemman perunalastuja kuin huonossa elokuvassa tarvitaan. Mantereelle paastiin onnnellisesti, vaikka lautan pinnalla pysyminen on yksi maailman ihmeista.


Iso bussi tuli tayteen matkustajia ja kaiken maailman hiet haisivat, kun ilmastointi oli heikko. Muutkin eritteet alkoivat painaa joidenkin oloa eika bussissa ei ollutkaan vessaa. Kuski ajoi 4 tuntia ja teki sitten u-kaannoksen ja 5 kilometrin jalkeen kurvasi pienen taukopaikan pihaan. Vessaan menivat ne joiden hajuaisti antoi myoten. Jotkut urheat soivatkin jotain, mutta meille riitti vesipullot.

Ajoimme muutaman kilometrin takaisin ja taas u-kaannos ja matka kohti Bangkokia jatkui. Tie parani koko ajan ja 50 km ennen maaranpaata nousimme pylvaiden varaan korkealle talojen ylapuolelle rakennetulle moottoritielle. Matka olisi edennyt hyvin mikali auto olisi ollut kunnossa, kuski pysytteli keskikaistalla, koska auto vaappui holtittomasti kun kaikki alustassa ei ollut kunnossa ja muut bussit paahtoivat kahta puolta ohi. Vahan ennen Bangkokia sukelsimme alas katuverkkoon jattamaan muutamia matkustajia pois ja olimme suoraan neljan ruuhkassa. Viimeinen 10 km kesti kaksi tuntia, kun valilla seisoimme pitkat tovit ja melkein jokaisessa risteyksessa paloi meille punaiset.

Bussi jatti meidat Khao San Roadille puiston laitaan jossa heti olimme taxikuskien armoilla. Kuuman matkan uuvuttamina suostuimme taxin tarjoukseen ja istuimme seuraavat 3 tuntia 3 viikkoa vanhan Toyotan takapenkilla. Matkaa kertyi lahes 250 km Hua Hiniin, jonne kyyti maksoi n. 50 euroa.
Siella majoituimme tuttuun White Villa-hotelliin ja seuraavat paivat kuljeskelimme valkealla puhtaalla hiekkarannalla Irmelin ja Maurin kanssa, heidat Rita on tavannut joskus Intiassa. He asuvat talvet Thaimaassa ja antoivat meille hyvia vihjeita paikkakunnan kujeista. Leppoisan rantaelaman vietossa meni muutama paiva ja siina sivussa juhlittiin Maurin synttareita ja muutenkin mukavaa oloa.

Taximatkan hinta vain laski, joten paluukyyti Bangkokiin maksoi enaa 45 euroa ja summassa netista valittu hotelli oli iso ja komea. Kun kaikki halvat pienet huoneet olivat taysia piti meidan majoittua 20 kerroksen suiteen, jossa on iso makuuhuone seka viela isompi olohuone ja ikkunoista nakyy kolmeen suuntaan. Kaikkien rotteloiden ja kanavien valissa kiiltaa kirkkojen kultaisia kattoja ja ihmisia on paljon. Muutama viimeinen paiva kuluu tassa varmaankin mukavasti ennakkoon maksamallamme pienen huoneen hinnalla.

Matu ja Rita

Koh Chang

Pattayan ilot ja surut nahtyamme suuntasimme itaan pain ja pikkubussin todellisten sekoilujen jalkeen me ja 6 venalaista tulimme Koh Changin saarelle. Taalla paikallinen elama on melko alkeellista, mutta majoituspaikkoja on vaikka minka tasoisia. Rannan kaisloista kyhatyissa bungaloveissa on asukkaita yhta lailla kuin hienoissa marmorilinnoissakin. Kaikki kuitenkin saavat samaa aurinkoa niin paljon kuin haluavat, eika se maksa mitaan. Mekin olemme laiskotelleet rannalla ja uima-altaalla, eika aktiiviset seikkailut ole tulleet mieleenkaan. Nyt on kerattava voimia tulevia siirtoja varten.

Kirjoitti Matu

Terveisia lomalta ! On tassa viikko vierahtanyt laiskotellessa. Kylla nama pitkat lomat vaativat myoskin lomaa, mutta nyt jalleen ollaan "sorvin" aaressa. Ollaan lekoteltu uima-altaalla ja beachilla. Taytyy sanoa, etta auringonotto on erittain kovaa hommaa, kun siihen ei ole kovin syvallisesti aikaisemmin tutustunut. Kun lampomittari vetelee yli +34 asteen tekee mieli olla vain kaulaansa myoten viileassa vedessa. Vaan kun viileaa vetta ei ole taytyy tyytya lampimaan.
Hyvaa tama paikoillaan olo on tehnyt, onhan kotomatka jo lahestymassa, joten vauhtia taytyykin jo hiljentaa.

Haluamme jalleen kiittaa teita kaikkia seurassamme viihtyneita matkalaisia. Olemme erittain yllattyneita, etta matkamme on herattanyt melkoisen paljon kiinnostusta. Suurkiitokset !

Tervehtien

Rita

Paha Pattaya

Kun Siem Reapista ei paassyt jarkevasti suoraan etelaan, lahdimme Pattayalle, joka on ainut paikka, josta on helppo jatkaa eteenpain. Matka sujui hyvin ensin taksilla. Cambodzan ja Thaimaan rajasekoilujen jalkeen matka jatkui pikkubussilla. Tie oli hyvakuntoista, mutta kuljettajan nopea kaasujalka aiheutti vaarallisia ohitustilanteita aina pelkokertoimiin asti. Hyvin naille kaksikaistaisille ajovaylille mahtuu kolmekin autoa rinnakkain.

Viimeksi olimme Pattayalla 20 vuotta sitten ja ainut asia, mika ei ole muuttunut taalla on se, etta baareissa on paljon tateja, kuten Simo silloin havaitsi. Paljon on rakennettu lisaa ja vielakin rakennetaan, mutta kun ihmiset on suolattu rantaan vieri viereen ei se meista lomailun kriteereja tayta. Mutta ompahan nyt nahty tamakin paratiisi ja tiedamme mihin ainakaan ei tarvitse enaa tulla.

Jotkut vanhat herrat tuntuvat olevan tyytyvaisia taalla oloonsa mikali yleensa tajuavat missa ovat. Eraskin herrasmies kopotteli keppi kadessa huohottaen mielitiettynsa perassa kohti rantaa, vaikka mielestani olisi ollut parempi investoida toiseen keppiin tai perati rollaattoriin. Aurinko kylla paistaa komeasti ja monet vanhat pariskunnat kopottelevat aamuisin kohti roskia ja muovipusseja killuvaa beachia, vaikka rusketus riittaisi varmasti jo pariinkin ihosyopaan.

Vaatturit taalla tekevat mittatilausmekkoja sopivaan hintaan ja kun ne on saatu valmiiksi jatkuu meidan matka valjemmille rannoille. Ritankin kunto alkaa olla jo kohdallaan ja ruokakin maistuu joten viela pitaa vahan seikkailla ja katsella moalimmaa.

Enaa kaksi viikkoa kuljeksivat
Rita ja Matu

Siem Reap

Meidan piti lahtea laivalla Siem Reapiin, mutta laiturin vieressa ei nakynyt minkaanlaista laivaa. Koska vesi oli alhaalla, matala ja kapea vene ei nakynyt ennenkuin menimme aivan laiturin reunalle. Reppumme heitettiin tylysti perakannelle ja me menimme metrin korkuisesta ovesta hyttiin jossa oli molemmilla laidoilla 2 penkkia vierekkain ja 15 perakkain. Penkkien vali oli niin pieni, etta minun toinen polveni oli kaytavalla ja toinen edessa olevien penkkien valissa. Jotenkin siina oli kuitenkin helppo istua ja kun dieselit kaynnistyivat aanekkaasti, lahdimme kovaa vauhtia kohti uusia seikkailuita.

Kapealla joella kuski vaisteli kalastajia ja muita joen kulkijoita. Puolet veneen sadasta matkustajasta istui kaarevalla kannellaulkona matalan kaiteen takana ja kiljaisivat kovasti, kun vene kallistui voimakkaasti nopeiden ohjausliikkeiden seurauksena. Kun oli kuljettu nelisen tuntia aukesi jarvi ja kuski hiljensi vauhtia ja kohta oltiin karilla. Ilmeisesti virta muuttaa vaylan paikkaa ja kun merkkeja ei ole, niin ulkomuististalaiva ajautui vahan sivuun. Pitkilla bambusauvoilla apumiehet etsivat syvempaa kohtaa ja tyonsivat laivan keulan siihen suuntaan. Kapteeni pani koneet taysille ja musta savu tuprusi pakoputkista kun vene irtosi taristen karilta. Viela myohemminkin pohja rapisi kun vene ajautui sivuun vaylalta isolla selalla.


Kuuden tunnin hikoilun jalkeen saavuimme rantaan, jossa ei ollut lainkaan laituria, vaan leveata lankkua myoten taiteiltiin maihin. Suuri lauma tuk-tuk-kuskeja oli kyytia karkkymassa ja pienia kerjalaisia pyori ymparilla. Meita onneksi oltiin vastassa ja selvisimme ruuhkasta hyvin. Matka kuskin suosittelemaan hotelliin meni hyvin, vaikka vauhti valilla pelottikin.


Hotelli on komea entinen ministerion rakennus, jossa toimiva hotelli oli avattu kuukausi sitten. Kaikki on uutta, eika henkilokunta osaa viela kaikkia temppuja, mutta yritys on kova ja hymy herkassa.


Seuraavana aamuna lahdimme tutustumaan Angkor Watiin, joka on kasittamattoman upea paikka keskella viidakkoa. Noin tuhat vuotta sitten rakennettuja palatseja on satojen neliokilometrien alueella paljon, joista Angkor Wat lienee kuuluisin. Jokainen kivi sopii vieressa oleviin ja kaikki nakyvat pinnat on koristeltu laajalti veistoksin ja kaiverruksin. Tallaiset tuhatvuotiaat taideteokset ilkkuvat taalla viidakon kuumuudessa ja kosteudessa nykypaivan rakentajille, joiden rakennukset eivat kesta edes ihmisen elinikaa.


Kuumuus ja Ritan vielakin heikko olo ajoi meidat neljan tunnin kavelyn jalkeen hotelliin. Kumma miten pieni vatsatauti horjuttaa topakkaakin tyttoa.


Seuraavana paivana katselimme lisaa raunioita joita taalla riittaa. Joskus on hallitsijoilla ollut tarmoa ja rahaa rakentaa meille kasittamattomia palatseja lepyttaakseen jumalia.
Palatessamme kierrokselta muuten hyva oppaamme ja kuskimme arvioi nopeuden vaarin ja onneksemme muutoin tyhjassa risteyksessa jarrutti liian akkia, jolloin mopo kaatui ja perakarry jossa me istuimme meni hanen ja mopon paalle. Kuskin jalka jai puristuksiin mopon ja perakarryn valiin, jalkaan varmasti sattui mutta ei han sita myontanyt. Mopo nostettiin pystyyn ja tarkastettiin jarrut ja ohjaus ja matka jatkui, tosin paljon rauhallisemmin. Illalla naimme viela hanta ja han oli kaynyt niksauttajalla oikomassa selkaansa johon osui mopon satulalla oleva perakarryn kiinnitys tappi.

Sunnuntaina oli lepopaiva ja makailimme vain hotellin altaalla ja kerasimme voimia tuleviin seikkailuihin. Kun lampotila oli korkeimmillaan 42.4 Celciusta saattoi olla hyva, etta juuri tanaan on huilipaiva. Illalla tullessani suihkusta ei vessan ovi auennut, vaan lukon nuppi kylla pyori mutta lukon kieli ei liikkunut. Rita haki respasta apua ja parhaimmillaan 15 miesta hotellin johtajat mukaan lukien olivat paikalla ihmettelemassa lukkoa. Kun paikalle saatiin riittavan iso vasara ja taltta, lukko irtosi ja mina paasin ulos vankilasta. Maailmalla tapahtuu.

Kaikesta huolimatta seikkailu jatkuu aamulla !

Terveisin karilta, mopokolarista ja WC:sta selvinneet

Matu ja Rita

Mita huomenna tapahtuu, se kerrotaan kun itse tiedetaan.

Phnom Penh

Lauantaina kiersimme katsomassa tunneleita, joissa vietnamilaiset piileskelivat kun amerikkalaiset luulivat voittavansa sotansa mennen tullen. Viidakko ja sen mahdollisuudet antoivat paljon etua vietnamilaisille ja jalkeenpain voi sanoa, etta jenkit loivat paansa vietnamin palmuun. Kaupungissa oleva sotamuseo vahvisti viela kasitysta siita kuinka tyhmia ja turhia sodat ovat.

Vietnamissa olisi pitanyt menna aika kauas pohjoiseen, jotta suurkaupungin poly olisi laskeutunut, paatimme lahtea Cambodzaan. Kun sunnuntaina bussiliput oli ostettu ja yo nukuttu meilla olikin uusi pulma, kun Ritan maha ei tykannyt paikallisista herkuista ja vihoitteli aamulla. Nousimme kuitenkin urheasti bussiin ja matka menikin hyvin .

Rajamuodollisuudet olivat aika erikoiset, kun valilla oli passit kadessamme ja valilla bussikuskilla ja kohta taas bussiyhtion mopolahetilla. Noin tunnin kuvioiden jalkeen matka jatkui ja nyt passit olivat taskussamme ja me Cambodzan maaperalla. Kun aamulla ensimmainen 20 kilometria otti tunnin aikaa, niin hyva tie rajan jalkeen ajatti kuskiamme tosi kovaa. Pian tie kuitenkin huononi ja ennen Phnom Penhia kavi suorastaan surkeaksi, mutta samassa suhteessa vaaralliset tilanteet lisaantyivat.

Oli helpotus kun paasimme perille ja tuk-tuk-kuskit piirittivat meidat heti noustuamme bussista. Yhden kyytiin sitten hypattiin ja han vei meidat kehumaansa hotelliin. Rita kavi katsomassa huoneen ja hyvaksyi sen ja niin raahasimme reput 20 $:n kamppaan. Avasimme ikkunaverhot ja naimme hotellin kaytavan ja vastapaisen huoneen koristeelisen mahonkioven. Suljimme verhot.

Pian Ritan olo huononi ja peiton alla palevan lampo naytti 38.7 astetta eika olo ollut mukava. Illan aikana lampo laski rohtojen avulla mutta vessanpytty tuli tutuksi. Aamulla olo ei ollut paljoakaan parempi ja paiva menikin iltaan teen ja hakemieni banaanien voimalla.

Eika siina kaikki, vessan katosta alkoi tippua epamaaraista vetta ja pyysimme uutta huonetta, joka luvattiin kunhan se saadaan siivottua. Uudessa huoneessa oli oikea ikkuna kadulle ja aurinkokin vilahteli saastepilvien lomasta.

Illan suussa potilaskin nousi jaloilleen ja kavimme lahikaupasta hakemassa kekseja ja apteekista lisaa rohtoa. Illalla kuitenkin Rita oli aika vasynyt ja pysyi sangyssa tiiviisti.
Tanaan aamuteen kanssa kelpasi jo leipapalakin ja tuk-tuk-kuskin kyyti satamaan ostamaan laivalippua huomiseksi. Tuk-tuk kuljetti meita ympari kaupunkia ja ohimennen naimme taman kaupungin mahtavat pyhakot ja muut palatsit. Kierroksen lopuksi ajoimme Russia-markettiin ja kummasti silkin hypistely piristaa ihmista. Jotain kevytta tarttui mukaankin.
Huomenna laiva lahtee seitsemalta kohti uusia seikkailuja.

Uusissa silkeissaan

Matu ja Rita

Ho Chi Minh City

Hong Kong on niin kiireinen kaupunki, etta siella ei kauan viihdy. Kun kaikilla on hirvea vauhti paalla, meinaa vanhempi kulkija sotkeutua jalkoihin. Vaikka kylassa oli melkoinen maailman lopun meininki, ei maailman laitaa nakynyt joten hyppasimme lennokkiin, joka toi meidat tanne Vietnamiin. Muutaman tunnin kiertelyn jalkeen voi sanoa etta jouduimme ojasta allikkoon. Ho Chi Minhissa on varmasti muutama miljoona mopoa ja kaikkien aanimerkit ovat kunnossa ja niita myos kaytetaan. Kun kadulla ajaa hurjaa vauhtia vierivieressa mopoja kuudella kaistalla, kella kyydissa mitakin, on kadun ylittaminen todella hankalaa. Pari kertaa siina onnistuimme ja sitten emme enaa kiusanneet onnetartamme.

Kujilla on myynnissa vaikka mita ja kun liikkeisiin ei kaikki tavara mahdu, ovat jalkakaytavat taynna hedelmia, kaloja, kukkia, vaatteita ja baarien jakkaroita, valissa putkiliike ja sorvaamo. Koetamme sopia sekaan muutaman paivan, kunnes keksimme seuraavan menosuunnan.

Hyvaa ystavanpaivaa kaikille mukana kulkijoille
Rita ja Matu

Hongkongin hulinoissa

Balilta lentomme tanne Hongkongiin puolityhjassa Boeing 777-300 lentokoneessa taittui 4,5 tunnissa. Lentokenttamuodollisuudet sujuivat ongelmitta, mutta jalleen raha tuotti meille paanvaivaa. Muutamaa tuntia aikaisemmin euron kurssi oli 14800 ja nyt se on 9,4 HKdollaria. Moneen kertaan meidan piti laskea rahojemme riittavyys, kun oli totuttu, etta sita pussissa on miljoonasotalla.

Kentalta keskikaupungille tulimme erittain nopealla junalla. Sen jalkeen siirryimme hotellibussiin, joka ajoi niin lujaa kapeilla kujilla, etta vahan piti pelata. Hotellimme on parikymmenkerroksinen vanhahko, missa toiminnot muutoin pelaavat, mutta illalla saavuttuamme emme saaneet enaa iltapalaa. Kadulla sellaisen saanti onnistui. Katselimme etelan mustassa yossa juhlivia nuoria. Yotouhut ne nayttavat olevan kaikkialla samanlaisia. Kaljaa ja paljon metelia. Olipa" kiva" valvoa kerrankin yli puolen yon meluisassa kaljakuppilassa.

Terveiset nyt jo samalta pallon puoliskolta.

Rita ja Matu

Mita mielta Balista

Haluamme kasitella Balia myohemmin rauhallisemmissa olosuhteissa. Tama on kirjoituspaikan varaus.

Bali jatkuu... Balille tultuamme havaitsimme, etta nahtavyys ja kiertoajelutarve oli hyvin tyydyttynyt. "Kuppi oli tullut tayteen". Kuitenkin oppaamme Wayanin opastuksella lahdimme pohjoisosaan Balia katsomaan erasta suurta temppelia. Wayan kertoi erittain kiinnostavasti hindulaisuudesta, josta ainakaan minulla ei ollut kovin hyvia tietoja aikaisemmin. Hyva ussantunti.

Balilaiset saavat toimeentulonsa ainostaan turismista, niinpa matkustavaisten dollareista kilpailu kay kuumana. Valitettavasti kaikkien kauppiaiden tuotteet ovat aivan samanlaisia, hinta vain vaihtelee. Turistien maara on romahtanut dramaattisesti 1990-luvun pommirajaytysten vuoksi.
Maassa tehdaan kovasti toita, jotta luvut saataisiin ennalleen.

Balilaiset ovat ystavallisia ja hymyilevaisia ihmisia, ruoka on hyvaa etenkin merenelavat. Perhe on erikoisen tarkea yhteiso ja siihen kuuluvat isovanhemmat, tadit, sedat ym.lahisuku. Vanhat ihmiset ovat kunnioitettuja ja heita kuunnellaan. Vanhat kasityotaidot opitaan kotona seka naapureilta.

Balilaismiehella saattaa olla jopa 3 vaimoa, jotka kaikki lapsineen asuvat saman katon alla. (Katevaa?!) Ensimmaisesta lapsesta toivotan yleisesti poikaa, silla perheen varallisuus periytyy ainoastaan pojalle. Tytar kun menee naimisiin han saa uuden perheen ja nain kiinnityksen taloudelliseen hyvaan. Mikali ero tulee (yleensa harvoin) tytar aina muuttaa takaisin alkuperaisen perheensa luo, lapset jaavat aina isalle.

Lapset lahetetaan kouluun 2-4 vuotiaina. Koulu alkaa jo 7-8 ja jo puolilta paivin pienet reppuselat noudetaan kotiin. Kouluasu on pakollinen ja sen kustantaa perhe. Maksullinen kouluruokailu on jarjestetty, mutta sen laatu ja ravitsevuus ei aina tyydyta, joten vanhemmat laittavat evaat mukaan lapselle.

Uskonto on elaman perusta. Temppeleissa kaydaan paljon rukoilemassa. Kaikkiin asioihin liittyy uskonto. Eraana paivana oppaamme vaimo Santi kertoi olleensa yht.6 tuntia rukoilemassa kolmessa eri temppelissa. Kaikkia rukouksessa kasiteltavia asioita ei voi rukoilla samassa pyhakossa.

Kun tiellemme osui taitava opas, herasi mielenkiintomme uudelleen matkailunahtavyyksiin. Kavelyretkemme rannalla venyivat usein paivan mittaisiksi lounas- ja lepotaukoineen, joten mahtava paikka - suosittelemme!

Balia muistellen

Rita ynna miehensa Matu

Joutopaivia Balilla

Taas on mennyt muutama matkapaiva ja ihan oikean joutenolon merkeissa. Paivalla on liian kuuma jotta voisi tehda jotain ja yolla on yleensa satanut eli kuutamokavelykaan ei ole onnistunut. Tosin eilen oli hieman pilviverhoa auringon edessa ja teimmekin pitkan kavelyretken rantaa pitkin.

Sanur on pieni kalastajakyla jonka elaman turismi on muuttanut taysin, kun helpompi leipa varsinkin nuorille loytyy matkailijoiden palvelemisesta. Leipa on kuitenkin kapea , kun kaikki yrittavat myyda samanlaisia tuotteita ja hierontoja. Turistien maara on taallakin pudonnut "laman" takia eika rannoilla ole ruuhkaa . Pienia lapsia on paljon joten porkkanoita tarvitaan taallakin. Terveisia Tixalle porkanatalkoisiin. Kylmakalusto taalla on aika huonoa eli ekotiedon jakajilla olisi paljon toita.

Rantojen tarkkailijat Rita ja Matu

Balilaisia tapaamassa

Kun Australian sateet ja metsapalot uhkasivat siirtaa vaarallisen osan maailman laitaa liian lahelle, oli aika siirtya eteenpain.

Kuuden tunnin lento laskeutui iltapimeassa Denpasarin kentalle puoli tuntia etuajassa . Wayan oli vastassa ja vei meidat hotelliin, jonka oli varannut meille. Kiva nuori mies, jonka yhteystiedot saimme Thaimaassa vuosi sitten tapaamiltamme Leenalta ja Jullelta. Kaikki asiat hoituvat ja Wayanin perhe on laajentanut bisneksia avaamalla kauneus- ja hierontapalveluja tarjoavan osaston. Kiitos viela hyvasta vihjeesta.

Bali on aivan erilainen maailma kuin missa vaelsimme edelliset kaksi kuukautta. Kun Uusi Seelanti ja Australia olivat kuten puolihintaiset lansimaat, taalla on toinen etelaisempi meininki. Hymy on herkassa ja kaikki haluavat olla palvelijoitasi todella pienta korvausta vastaan. Kauppiaat ovat ahkeria ja tulevat hakemaan asiakkaan kadulta jos et itse alya, etta juuri sinun paitasi on tanaan tarjouksessa ja vain sinulle.Kun eilen otimme miljoonan rahaa automaatista hetken tuntui olo aika rikkaalle mutta pikaisen laskutoimituksen jalkeen selvisi, etta taskussa oleva rahapino onkin vain 70 Euroa.

Eilen suoritimme maaseutukierroksen Wayanin mainiolla opastuksella ja katselimme oikeaa Balia. Vain koko paivan jatkunut vesisade vahan pilasi tunnelmaa, mutta se on varmasti tilastotappio, silla lahes koko matkamme olemme saaneet kulkea poutasaassa. Kun ihmisten palkat taalla ovat pienet, oikeita taidokkaita kasitoita nakee kaikkialla, joskin kiinalaisten kiiltavat massatuotteet tekevat maihin nousua tannekin.

Isoja Buddhan ja muiden jumalien patsaita on myytavana tienvarret taynna, silla jokaisessa talossa on oltava sellainen. Uutta aikaa kuvastaa se etta siella taalla nakee auton kiiltavia ja leveita alumiinivanteita ja renkaita myyvan kauppiaan ja heilla asiakkaita riittaa. Vaikka autoilu taallakin on kallista, miehen mitta on kiiltava auto. Mopoja on myos tosi paljon liikenteessa, ja onneksi ne eivat ole autoja, silla koko maa pysahtyisi mikali ne tulisivat tielle. Mopolla kuljetetaan kaikki mita taytyy siirtaa. Pahin kuorma oli eilen aidilla, joka kovassa sateessa ja tuulessa ajoi kolme lasta kyydissaan ja sateenvarjo kadessa.
Tanaan tutustumme jalkaisin lahikatuihin ja yritamme tottua paikalliseen elamaan eli milta tuntuu kavella kadulla miljoona taskussa.

Matu

Muistattekos likat kun ennen vanhaan ostettiin kevaalla bali-balit ja niilla sitten kaveltiin koko kesa. Nuoremmille tiedoksi, etta ne ovat kantaremmittomat sandaalit. Nyt kavelen bali-baleilla Balilla.

Rita

Kiinalainen uusi vuosi

Kiinalainen haran vuosi on alkanut. Horoskooppimerkkini on harka, joten paljon punaista ylle, niin vaurautta, rakkautta ja terveytta on tulossa roppakaupalla. Kiinalaisia on saapunut valtavat maarat tanne Sydneyyn juhlimaan. Uusi vuosi alkoi 26. paiva, mutta taalla juhlat jatkuvat viela pari viikkoa, joten papatit paukkuvat ja ruuti haisee.

Eilen illalla olimme katsomassa kiinalaisten juhlakulkuetta, jossa oli osallistujia n.2500. Oli paljon erilaisia koristeltuja ajoneuvoja, joissa soi kiinalainen musiikki. Ymparilla tanssivat erittain varikkaisiin ja kauniisiin asusteihin sonnustautuneet eri-ikaiset tanssijat, osasivat sitten tanssia tai ei. Pienet kulkueeseen osallistuvat lapset olivat erittain innostuneita. Naky oli hyvin hellyttava. Mukana oli ryhma australialaisia vanhempia , joiden lapset oli adoptoitu Kiinasta. Ryhma sai kaikuvat suosionosoitukset n. 0,5 miljoonalta katselijalta.

Parisen tuntia seurasimme kulkuetta, joka jatkui viela kun lahdimme kotiin katsomaan tenniksen loppuottelua. On ollut hyvin jannittavaa seurata peleja, vaikka emme tenniksesta mitaan muuta ymmarrakaan kuin etta hikipisaroiden maarasta paatellen se on erittain kovaa urheilua 40 asteen kuumuudessa pelattuna yli 4-5 tuntia.

Tanaan vietamme Sydneyssa viimeista paivaa, lentokone lahtee illalla, katsotaan sitten minne pain. Perasta kuuluu !

Nihau (vai miten se oli !!)

Rita ja miehensa Matu

Sydneyssa jalleen

Cairnsissa lepailimme muutaman paivan hikoillen kosteassa ja kuumassa saassa. Teimme pari mielenkiintoista retkea Cairnsin ulkopuolelle. Nousimme n.100 vuotta vanhalla junalla vuoren rinnetta useita kymmenia kilometreja. Junasta siirryimme hienoon vanhaan kylaan, jonka tunnelma vei meidat vuosien taa. Sitten oli aika siirtya taivaalle eli vaijeriradan condoleihin, jotka kuljettivat meita lahes 10 km. viidakon rotkojen yli. Reissu kesti koko paivan ja jannittavaa seka upeaa oli matkanteko.

Seuraavana paivana aikaisin aamulla meidat noudettiin satamaan. Iso katamaraani lahti kohti Green Islandia, joka on etelaisen valliriutan lahimpia saaria. Saari on syntynyt siten, etta ensin linnut saapuivat luodolle lepaamaan. Naiden jatokset ruokkivat maata ja ennenpitkaa linnut jo pesivat saarella, maa voimistui entisestaan vuosituhansien aikana. Nyt saarella on tihea sademetsa ja arvokas linnusto. Kavimme riutalla lasipohjaveneilla seka sukellusveneessa ihailemassa veden alaista elamaa, joka on varikasta seka kasvustoltaan etta kalastoltaan.

Keskiviikkoiltana lensimme Cairnsista 3 tunnissa tanne Sydneyyn. Paluumatka oli himppasen lyhyempi kuin menomatka, joka kesti yli 2 viikkoa. Taalla saa on erittain lammin, mutta Melbournea kurittavat yli 40 asteen helteet seka matsapalot, jotka ovat sotkeneet koko alueen elaman. Lahes tuhat ha on tulessa, liikenne ja sahkot osittain poikki, eipa naurata.

Sydneyssa olemme kayneet sellaisissa paikoissa, jotka jaivat nakematta ensimmaisella kerralla. Kaytiin suuren suuressa merimuseossa, jossa mm. vierailimme sotalaivassa, sukellusveneessa seka Captain Cookin komeassa purjealuksessa. Nuo kaksi ensimmaista jalleen osoittivat sen, miten turhaa ja kallista sotiminen on. Mielenkiintoisia kohteita kuitenkin. Vierailimme myoskin Sydney Towerissa, josta nain kauniilla ilmalla oli erittain komeat nakymat yli kaupungin. Rakennuksia oli aivan silman kantamattomiin asti. Niin iso on tama Sydneyn kyla.

Teita kaikkia lampimasti tervehtien

Rita ja Matti

Jalkamiehet Sydneysta

Tropiikin ilot ja riesat

Nyt on tropiikissa hikoiltu oikein hikoilemasta paastya. On aivan ihanaa, kun on lamminta, kukat loistavat ja on upeita tropiikin hedelmia saatavana kohtuuhintaan. Saa laiskotella kuumuuden takia aivan luvallisesti, joten elama tuntuu olevan mallillaan. Mutta varjopuoliakin loytyy, mereen ei saa menna uimaan, siella on tahan aikaan pienia marine stingereita (meduusalaji), joiden pisto on kivulias ja vaarallinenkin. Ensiapuna pistoihin kaytetaan etikkaa ja niinpa rannoilla on valkoisia onttoja tolppia, joiden sisaan on asetettu etikkapullo.

Kosteuden vuoksi hyttysiin taytyy suhtautua suurella vakavuudella. Monsuuni-sateiden aiheuttamien tulvien myota on tavattu denque-kuumetta nailla pohjoisilla trooppisilla alueilla.
Tuntuu aivan hassulta, etta kaupungin merenrannalla on kyltteja, mitka varoittavat krokodiileista. Eivat nama paikalliset ihmiset paljoa tauluista piittaa, vaan kuljeskelevat missa miellyttaa, oli krokovaroituksia tai ei.

Kasvusto on hyvin rehevaa. Sellaisia huonekasveja, joita me yritamme Suomessa kasvattaa, kasvaa taalla luonnon varaisina ja valtavan kokoisina. Eraan motellihuoneemme terassin tuntumassa oli minisademetsa n. 30x50m. Siella kasvoi niin tiheasti erilaisia kasveja, etta minulta havisi uima-allas sinne, vaikka tiesin sen siella olevan. Seurasin peikonlehden kasvamista, kun se tuloiltana oli pieni nupunmytty kasvin lehtien valissa. Seuraavana aamuna lehti oli auennut ja myohemmin samana paivana se jo oli lahes taydessa mitassaan, lehden lapimitta n.50cm ja koko peikonlehti kolmisen metria korkea.

On taalla isossa maailmassa kaikki niin suurta.

Trooppisin terveisin

Rita ja ex-pilotti

Ajamisen loppu

Useiden hienojen rantojen kautta saavuimme eilen Cairnsiin ja luovutimme hyvin palvelleen auton pois ja seuraavan kerran kun tartun rattiin on opeteltava ajamaan oikealla puolella tieta. Mitenkahan onnistuu? Kaiken kaikkiaan autoilu taalla oli helppoa kiitos leveiden teiden ja maltillisten kuskien jotka antoivat tilaa turistille joskus viimehetken kaistan vaihdoissa. 3900 km ja kaksi ja puoli viikkoa kahden naisen loukussa sujui mukavasti kiitos kartturi Ritan ja gps-Katin jotka eivat aina neuvoneet samaan suuntaan. Bensan hinta heiluu aika kovasti mutta kun haarukka on 45-60 eurosenttia ei tankkaaminen tunnu pahalta.

Tulvista huolimatta tiet tanne olivat jo kunnossa vaikka isojakin korjauksia oli matkalla. Kun olisimme halunneet kayda sisamaassa isoilla putouksilla , oli tie sinne suljettu koska isoja puita oli kaatunut tielle. Yhtena yona oli satanut 450 mm, lahes Suomen vuotuinen sademaara, joten ei sellainen vesimaara ojiin mahdu.

Matkan varrella oli paljon yliajettuja elaimia joukossa myos isojakin kenguruita joita talla alueella on kuulema liian paljon eika paikallinen autoilija niita varo. Vahan valia oli liikennemerkki jossa varoitettiin cassovarista eli emunsukuisesta isosta linnusta joka on talle luonnolle hyvin tarkea. Yhtaan yliajettua emme nahneet mutta yksi elava kuljeskeli tien pientareella ja liikenteen puuttuessa katselimme ja kuvailimme ihmeellista otusta kauan. Maailma opettaa.

Eilen kun saavuimme Cairnsiin ja saimme tavarat hotelliin niin sahkot katkesivat koko kaupungista ja 1.5 tunnin katkos oli kuulema harvinainen. Emme rehvastelleet etta meille kay usein nain. Kun sahkot jalleen toimivat menimme syomaan ja minun oli pakko maistaa crokodiilin ja kengurun lihaa joita tuotiin grillivartaassa poytaan. Croco maistui joltain kanan ja possufileen valimuodolta ja kenguru lahinna naudalta. Ei kovin ihmeellista mutta eksoottista kyllakin. Rita ei herkkana ihmisena moisiin herkkuihin kajonnut mutta tuli kuitenkin kanssani samaan sankyyn yoksi.

Nyt lepaamme muutaman paivan taalla ja sitten matka jatkuu kun ei sita maailman laitaa vielakaan nay.

Rita ja Matu

Seikkailut jatkuu

Jo useamman paivan ajan tie-info on varoitellut pohjoisen sateista ja suljetuista teista. Olemme olleet ihmeissamme kuinka matka jatkuu. Valilla on sanottu etta kaantykaa takaisin ja toinen info sanoo etta eteenpain. Perjantaina tuli vastaan koko paivan pelastus- ja liikenteen ohjaus autoja, joten tilanne lienee ohi. Matkajannitysta kuitenkin loytyy. Telkkari joka taalla suurentelee kaikkia asioita ei uutisoi sateita millaan lailla.

Parina viime paivana olemme katselleet liian kauan maisemia joten motellin valinta on jaanyt iltamyohaan ja olemme joutuneet tyytymaan viimeisiin kaupaksi meneviin paikkoihin joten isanta osaa silloin pyytaa kovan hinnan. Muutamilla kivoilla rannoilla olisi kiva ollut olla, mutta huono yopaikka vei maut koko maisemasta ja matka jatkuu.

Maailmalla on positiivisiakin yllatyksia. Eraana iltana tilasimme ravintolassa mielestamme sopivat kalaruoat, mutta sitten selvisi, ettei ravintola myy viineja lainkaan. Hyvaa palvelua osoittaen tarjoilija tuli ulos kadulle ja neuvoi viinikaupan. Tarjoilija kiikutti lasit poytaan ja kun Rita tuli viinikaupasta soimme maukkaan rapuillallisen oman viinipullon kera.

Olemme talla hetkella Whitsundays-nimisella paikkakunnalla, jossa siistin rannan ja taysien palvelujen paikassa on kivaa viettaa kuumaa pyhapaivaa muiden satojen nuorten kanssa.
Lampotila pyrkii koko ajan yli 30 asteen joten varjopaikat on ihan mukavia.

Reppurit Rita ja Matu

Hiekkaa Frazerilla

Iso bussi haki aamulla kuudelta ja vei satamaan, josta katamaraani kuljetti tasaisesti vajaan tunnin ja olimme Frazer-saarella, jossa asuu vain satakunta ihmista vakituisesti, mutta rannassa on 1300 hengen hotelli, joka on piilotettu hyvin rantapusikkoon, eika merelle nay mitaan.

Hotellin edessa nousimme bussiin, joka on tehty 4-veto kuormurin paalle ja muistuttaa aika lailla Dakar-autoja. Asfaltti loppui 100 metria hotellin pihasta ja alkoi mahdoton "tie" jota bussi kiipesi ylos hiekkaista rinnetta pitkin. Erittain pehmeaan hiekkaan oli ajettu paikoin yli metrin syvaa uraa, jossa neliveto ja lukot oli todella tarpeen. Jos joku tuli vastaan oli jommankumman ajettava puskaan, yleensa se oli pienempi maasturi. Maastureita liikkuu paljon hiekkarannissa koska niita vuokrataan saarella ja seikkailijoita riittaa.

Meidan kuskimme oli oikea ihmemies, silla han selosti koko ajan mita ymparilla nakyi ja kadet huitoivat vinhasti oikealle ja vasemmalle. Kuitenkin han ohjasi isoa 35 hengen korkeaa bussia niin ahtaista paikoista, ettei edes tiistain hesari olisi mahtunut valiin.

Ensin saavuimme kirkkaalle jarvelle johon kaikki mielivat juomakelpoiseen veteen uimaan, meillehan se on arkipaivaa. Seuraavaksi laskeuduimme syvaan rotkoon , johon kertyy sadevetta ihmeellisia maari , ymparilla kuhisi tihea viidakko, koska vetta on ja sen tuomaa viileytta. Ohitimme yli tuhat vuotta vanhan puun , joka yha kasvaa ymparillaan satoja vain 300-600 vuotiaita nuorukaisia. Laaksossa kasvaa puita joita ei ole missaan muualla maailmassa.

Keskelta saarta ajoimme ita-rannalle jossa soimme isossa matkailijoiden palvelupisteessa. Kuljettaja lupasi lounaan jalkeen vahan tasaisempaa kyytia ja kurvasi yli 100 km pitkalle hiekkarannalle ja kyyti tasoittui heti. Oikealla pauhasivat lahes omakotitalon korkuiset aallot ja vasemmalla nousi mangrove-viidakko kun bussi kiiti rantahiekkaa myoten valilla 80 lasissa.

Rantapuskassa oli liikennemerkki, jossa oli lentokoneen kuva. Miksi taalla on tallainen merkki? Vahan matkan paassa olikin lentokone ja kuski kysyi kuka halua jatkaa lentaen? Kahdeksan hataisinta ryntasi koneeseen ja kone nousi kevyesti ilmaan rantahiekalta. Bussi kiiti jalleen rantaa pitkin ja lentokone kurvaili saaren ylla. Jonkun matkaa ajettuamme, bussi pysahtyi, kohta lentokone laskeutui bussin vierelle ja lentomatkalaiset nousivat kyytiin. Ja matka jatkui. Kavimme katsomassa sateenkaaren varista kalliota ja vanhaa 1945 vuodesta asti rannassa maannutta laivan hylkya, joka oli vaurioitunut sodassa ja nain odotti loppuaan.

Muutaman uimapaikan kautta saavuimme paikkaaan josta bussi kurvasi taas soraranniin ja kuoppainen osuus saaren itarannalle alkoi. Auton jousitus oli ihmeellisen hyva silla kuopat ja heitot eivat matkaa haitanneet . Kyyti oli yhta tasaista kuin suomalaisen bussin kyyti meidan kehnoilla teillamme. Tunnin keinutuksen jalkeen olimme laivarannassa ja taas uusi erikoinen paikka jai mieliimme. Katamaraanin ja bussin avulla tulimme kotiovelle, paivan ihmeelisen seikkailun pelasti pieni pilviverho joka lievensi kuumuutta . Silti kylma huurteinen juoma maistui mukavalle omassa viileassa huoneessa.

Viidakkoterveisin uusia seikkailuja odotellen
Matu-tarzan ja Rita-jane

Australia Zoo

Kun selvisimme Blue Mountainin maailman laitaa muistuttavista maisemista oli aika siirtya Hunter Valleyn viinilaaksoon, jossa emme kuitenkaan nahneet montaakaan viinikoynnosta, emmeka saaneet maistiaisiakaan. Eivat kai tarjoa autoilijoille, emmeka kauemmas vuorille lahteneet.

Meren rannalla oleva motelli piti meita yokylassa ja seuraavana aamuna suuntasimme kohti Australia Zoota, joka on tosi mahtava paikka ennenkaikkea krokotiilien ystaville. Edesmenneen isannan lempiharrastus oli krokojen kanssa puuhailu, mika nakyi kaikkialla. Isoissa altaissa ja niiden ymparilla kuumassa helteessa loikoili isoja ja pienia krokoja, vanhimman mamman ollessa 1933 syntynyt. Muitakin vain Australiassa elavia elaimia oli runsain maarin. Hellyttavinpia naista olivat koalat, joita nukkui melkein jokaisen puun oksalla, valitettavasti, koska koala nukkuu 20 tuntia vuorokaudessa niin emme paasseet juttusille. Sopo se kuitenkin on niinkuin kaikki nukkuvat karvapallerot.

Emu oli aika iso kana ja muita sen ihmeellisia sukulaisia oli paljon. Kenguruita loikki ympari aluetta ja ihmiset saivat syottaa ja silitella niita, joskin kuumuus laiskisti seurustelua. Monenlaista muutakin elainta isolla alueella nahtiin ja 5 tuntia hupeni nopeasti yhden miehen aikaansaannosta ihmetellessa.


Kovan tyopaivan jalkeen oli kiva ajaa meren rantaan huilaamaan ja Peregian Beachin mahtavien aaltojen kohina rauhoittikin meita pari yota.

Aurinkoisin terveisin

Rita ja Matu

Blue Moutains

Maanantaina vuokrasimme Nissan X-Trailin ja matka alkoi totaalisella sekoilulla Sydneyn tuhansilla teilla. Kun vasenta puolta ajaa ja viitat ovat viime hetkella ja vierella kolme kaistaa autoja, on joskus mentava kauas harhaan.

Lopulta osasimme Blue Mountainsille ja kuten Annika sanoi tama on mahtava paikka ja niinpa vietimme taalla pari paivaa. Tanaan menimme melkoisen rotkon yli koysirataa pitkin eika Rita viitsinyt katsella alas. Vanhalla kaivosvaunulla mentiin lahes pystysuoraa rinnetta alas ja hiilikaivos alueella kaveltiin pitkat lenkit alhaalla vuorten kainalossa. Sitten toisella koysiradalla ylos ja viela yhdella takaisin lahtopaikalle.

Alhaalla laaksossa paivan kuumuus ei tuntunut, mutta kun tulimme viidakon kautta kavellen Echo Pointiin oli paita aika marka. Kun iltapaivalla lahdimme kauppaan etsimaan kylmalaukkua olivat auton kahvat niin kuumat, etta paljaalla kadella ei saanut ovea auki, eika mustaan autoon ollut pitkaan aikaan asiaa kunnes ovet olivat olleet auki jonkun aikaa. Oma mittarini naytti autossa 50 astetta ja sitten pimeni naytto.

Illansuussa katselimme telkkarin saatietoja, jossa kerrottiin etta taalla oli 33-35 astetta ja rannoilla Sydneyn lahella oli tanaan jopa 42 astetta. Vaikka molempien luut ja lihat tykkaavat lammosta, on valilla hyva olla varjossakin. Huomenna suunnistamme taas uusille maisemille katsotaan, minne tie vie.

Kuumin reissuterveisin

Rita ja Matu

Uusi vuosi

Aattoiltana kiinalaisen ravintolan kokit loihtivat mahtavat ruuat ja suoraan ravintolan poydasta seurasimme mahtavaa ilotulitusta yli miljoonan muun juhlijan kanssa. Ilotulitus on niin mahtava ettei sita osaa sanoin kuvailla, vaan se on itse nahtava mikali haluaa taman elamyksen kokea. Naihin vuodenvaihtojuhliin taalla on todella panostettu ja kaikki sujuikin hyvin. Rantaan ei lasketa maarattya enempaa ihmisia ja alkoholi on kielletty herkku laitureilla. Ihmiset tulevat iltapaivalla ja istuvat vilteilla syoden evaitaan ja aurinkoa ottaen betonilaiturilla selvinpain, joten rahinoita ei synny. Poliiseja ja jarjestysmiehia on riittavasti ja kaikki ovat rennolla asenteella mukana. Kun ilotulitus maksaa n. 3 milj euroa ja koko maailma seuraa sita, on onnistumiseen satsattu kaikki osaaminen ja se nakyy kaikkialla.

Kun ihmismassa lahti kotiinpain ilotulituksen jalkeen, oli kaikki kadut suljettu ajoneuvoilta monen kilometrin sateella ja rauhallisesti ihmiset vaelsivat katujen taydelta kotia tai kaukana olevia autojaan kohti.

Ihmetellen uutta vuotta mekin marhailimme hotelliimme, jossa kylma pullo kuohuvaa odotti jaakaapissa. Juomaa jai aamuksikin kun pitka paiva rasitti kulkureita.

Uuden Vuoden paivaa vietimme kulkemalla Sydneyn katuja ja nahtavyyksia katsellen joita taalla kylla riittaa. Illalla kun palasimme hotelliin, oli katu taynna isoja ajoneuvoja ja paloautoja seka vetta valui kadulla reilusti. Hotellin edessa oli paljon ihmisia ja koko hotelli oli pimeana. Henkilokunta juoksi edestakaisin eika kukaan osannut kertoa mista oli kysymys. Isoja tyomaa-autoja tuli paikalle, katukaivoja avattiin ja lampuilla katsottiin kaivoihin ihmetellen mita oli tapahtunut. Mitaan tietoa koska sahkot hotelliin saadaan ei ollut kellaan ja himmeiden taskulamppujen ja kannykan nayton valojen kanssa henkilokunta ohjasi asukkaita kapeita ja sokkeloisia pelastusportaita ylos kerroksiin. Ovien sahkolukot kylla toimivat joten paasimme huoneeseen. Meilla oli repussa pienet taskulamput ja otsalamppu joiden avulla asetuimme nukkumaan. Uni ei oikein tullut silmaan kun mielessa pyori, etta pelaavatko sammutusjarjestelmat ja palovaroittimet, mikali joku hosisi kynttilan kanssa. Koko paivan oli telkkarista tullut kauhukuvia Bangkokin yokerhon tulipalosta, joten jyrkat ja pimeat pelastusportaat eivat houkutelleet. Mitaan tietoa henkilokunta ei jakanut koko iltana eika huoneissa ollut minkaanlaista hatavaloa. Viimein uni kuitenkin tuli. Aamulla hotelli ei noteerannut mitenkaan asiaan. Etta sellainen oli hieno Radisson Plaza hotelli.

Nyt asummekin MacLaren-hotellissa, joka on pieni perhe-hotelli jossa kaikista pidetaan huolta. Tanaan kavelimme isoon Elaintarhaan, joka olikin niin kaukana etta meinasivat voimat loppua ainaisissa yla-ja alamaissa. Kun 10 km taivalluksen jalkeen paasimme vihdoin perille, alkoi osa kenguruista ja emuista nakya kahtena. Zoo oli mahtava, joten siella pitaisi viettaa vahintain yksi koko paiva, niin paljon on nahtavaa Australian erikoisista elaimista muun maailman jo ennen nahtyihin elaimiin. Illaksi selvittiin kuitenkin kotiin ja Rita paikkaa kertomusta jos jotain lisattavaa on.

Rita on niin uupunut paivan pitkasta lenkista, jotta sanoo vain, etta ilotulitus oli jotain sellaista mita ei ihminen ole viela ellaissaan kokenut eika nahnyt. Kuittaan kaiken Matun tekstin ja
palaan asiaan tuonnempana.

Viela kerran hyvaa kuluvaa vuotta meille kaikille.

Rita ja Matu